24. lokakuuta 2013

Moni nauha päältä kaunis

Rakkaat lukijat. Haluan nyt tarttua aiheeseen, joka on mietityttänyt viime aikoina - onhan nyt lokakuu ja virallinen keräyskuukausi. Käytän tekstissäni hieman kärjistettyjä ja suoria puheenvuoroja. En halua kaunistella aihettamme, mutta en missään tapauksessa myöskään loukata ketään.

"Roosa nauha on Syöpäsäätiön kampanja, jolla tuetaan kotimaista rintasyöpätutkimusta. Siinä kerättyjä varoja ohjataan myös potilaille ja omaisille tarjottavaan neuvontaan. Kampanjan tunnus on vaaleanpunainen tietoisuusnauha, joka on rintasyövän vastaisen taistelun symboli ympäri maailman." 
 - Wikipedia

Mielestäni Roosa nauha -kampanja on lähinnä uskomattoman ovelasti naamioitu tapa saada ihmiset

1. Ostamaan tuotteita, joita he eivät todellisuudessa tarvitse.
2. Lahjoittamaan rahaa tarkoitukseen, joka ei todellisuudessa ole ratkaisu syövän torjuntaan.
3. Kohottamaan egoaan "tietoisuusnauhan" avulla.
4. Ulkoistamaan vastuu syövän syntyperästä ja hoitamisesta.

Anna kun perustelen mielipiteitäni.

Mitä kaikkea voikaan kampanjan varjolla myydä :)


1. Miten esineet ja asiat liittyvät syöpäkampanjaan? Miksi Fazerin Geisha-karkit liittyvät tähän kampanjaan? (Ne ovat täynnä valkoista sokeria ja lisäävät näin ollen syöpäriskiä). Jos haluttaisiin kerätä rahaa tiettyyn tarkoitukseen, miksei perusteltaisi asiaa kunnolla ja perustettaisi keräykselle tiliä lahjoituksia varten? Miksi kulutushysteria pitää sotkea tähän? Tämä osoittaa mielestäni ironisesti sen, mistä niin monessa asiassa on pohjimmiltaan kyse: Rahasta. Tämän kampanjan tuloilla juhlivat sekä lääke- että moni muu teollisuuden ala.

2. Jos syöpätapaukset voitaisiin saada loppumaan rahan avulla, se olisi jo tapahtunut. Syöpä on kokonaisvaltainen ihmisen elintapoihin, ympäristöön ja perimään liittyvä kokonaisuus. Aggressiiviset, kalliit hoidot voivat olla joissain tapauksissa välttämättömiä, mutta tiedän tapauksia, joissa esimerkiksi raakaravinnon puhdistavan vaikutuksen avulla on taltutettu syöpiä. Rajut hoidot ovat kuin laastari haavaan, kun varsinainen syy on aivan muualla. Mielestäni ihmisten tulisi ottaa selvää kokonaisvaltaisista, luonnollisista hoitomuodoista, joita on menestyksekkäästi käytetty syövän ehkäisyyn ja hoitoon.

3. Minulla on nauha rinnassa, minä olen tiedostava ja välitän lähimmäisistäni. Näinkö sinut halutaan saada uskomaan? Lähimmäisenrakkaus on jotakin aivan muuta - kaikki sen tiedämme. Roosa nauha rinnassa ei tee sinusta yhtään mitenkään erilaista.  Paitsi, että olet ehkä tietämättäsi tukenut lahjoituksellasi sellaista toimintaa, joka ei edistäkään luvattua tarkoitustaan.

4. Joku muu tutkii ja kehittelee ratkaisuja, jotta minun ei tarvitse tehdä mitään. Syövästä on tullut meille peikko ja kauhistus, johon meillä itsellämme ei ikäänkuin ole osaa eikä arpaa. Hippocrates Health Instituten perustaja Brian Clement on sanonut, että jokaisella ihmisellä on elämänsä aikana keskimäärin kuusi syöpää. Ne tulevat ja menevät. Me itse voimme suuresti vaikuttaa siihen, muodostuvatko ne ongelmallisiksi ja jos muodostuvat, voimme itse hoitaa niitä tehokkaasti. Nämä ovat asioita, joista tulisi vain ottaa selvää. Nykyään se on helpompaa kuin koskaan.

Länsimainen lääketiede ei halua, että syöpätapaukset loppuisivat. Tämä on niin valtava bisnes.

Dokumentti: Miksi syöpää ei saa parantaa?
Dokumentti: Cancer is serious business.

Huomaatko jo ironiaa?




Syövän varjolla pelotellaan mielestäni ihmisiä liikaa. Lisäksi Roosa nauha -kampanjan tietoisuusnauha-tunnuksen kuvaus on kovin vanhanaikainen: Rintasyövän vastaisen taistelun symboli. Miksi haluamme taistella jotakin vastaan, keskittyä siihen, mitä emme halua? Vetovoiman laki toimii - saamme lisää sitä, mihin keskitymme. Tämän sijaan olisi hedelmällisempää keskittyä ratkaisuihin: Kuinka voimme itse vaikuttaa asioihin?

Mihin siis pyrin tällä kirjoituksella? Ainoastaan herättämään ajatuksia ja kriittistä suhtautumista kyseiseen kampanjaan. En kritisoi ihmisiä, jotka ovat lahjoittaneet Roosa nauha -kampanjaan. En vähättele syöpätapausten aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä. Kuitenkin...

Tieto vapauttaa.

Meillä on muitakin vaihtoehtoja, kuin ostaa krääsää ja nauha rintaan, jonka jälkeen sulkea silmät ja laulaa tuutulauluja itsellemme ja muille.

Ja ei, ei siitä nauhasta rintapielessä varsinaisesti haittaakaan ole,  jos tiedostat mitä kaikkea asiaan liittyy.





23. lokakuuta 2013

Hoitavat sanat

Haluan kirjoittaa! Siihen minut on tarkoitettu. Monien muiden asioiden lisäksi.

Minä olen välittäjä, hahmon tuoja. Tuon näkymättömän näkyväksi, ajatukset kirjaimiksi. Siinä minun on hyvä olla. Nyt kirjoitan täysin avoimesti ja intuitiivisesti siitä, millaista on elää tätä päivää minun hahmossani. Tämä on minulle terapeuttista. Toivon, että sinäkin saat itsellesi jotakin.

Välillä on niitä päiviä, kun maailma on kovin sumuinen. Sekä konkreettisesti että omassa sisimmässäni. En tiedä miksi toimin, niinkuin toimin, tai miksi olen valinnut itselleni tällaisen päivän, tällaisen elämän. Hetken ajan tunnen, että minua ei arvosteta, eikä tekemälläni ole merkitystä. En halua tätä, enkä todellakaan tiedä, mitä muutakaan.




Samassa tajuan, ettei tällä ole merkitystä. Muistan, että minun on itse arvostettava sitä mitä teen, mitä olen. Jos joku muukin kokee samoin, se on hienoa, muttei välttämätöntä. Jos lähtökohtani on ulkoa päin tuleva kiitos, tulen jossakin vaiheessa aina törmäämään seinään. Luultavasti pian.

Välillä on niitä päiviä, kun tuntuu siltä, kuin ajaisin jatkuvasti vastaantulevien kaistalla. Sekä konkreettisesti että omassa sisimmässä. Tulee tehtyä typeriä käännöksiä. Mikään ei suju eikä solju helposti. On niitä päiviä, kun rappukäytävän valo sammuu juuri silloin, kun olen työntämässä avainta lukkoon. En näe, mihin avaimella sohin, ja sekin tuntuu maailmankaikkeuden minulle henkilökohtaisesti osoittamalta piikiltä. Onko vika minussa, miksi olen niin herkkä?

Vika ei ole minussa, ei vastaantulijoissa eikä maailmankaikkeudessa. Kaikki on tasapainossa, vain asenne ja näkökulma muuttuu. Vetovoiman laki toimii ja yrittää opettaa. Aina se ei tunnu lempeältä, vaikka olenkin kai päässyt verrattain vähällä. Jos vastustan vallitsevia olosuhteita, ne vastustavat minua. Joka paikka on täynnä peilejä, vaikken haluaisi sitä aina myöntääkään.

Tulen kotiin, hengitän syvään ja sytytän kynttilöitä. Muistan, miten kaikki on hyvin ja omissa käsissäni. Tai pikemminkin ajatuksissani. Mietin, mihin elämä on minua kuljettamassa. Mitä minun kuuluisi tehdä, minne mennä? Päättelen, että voin valita vain tämän hetken.

Haluan kirjoittaa! Kirjoitanko päiväkirjaan, Facebookiin vai tänne blogiin? Haluan jakaa ajatuksiani ja kirjoittaa pitkästi. Blogi on hieno asia. Tämä ehtikin jo lähes kuolla pystyyn, kun kirjoitettavaa ei ollut. Jatkan tästä eteenpäin kirjoittaen ajatuksia, jotka suorastaan vaativat tulla ilmaistuiksi.

Tätä kirjoittaessani olen vahva, teen sitä mitä minun kuuluukin. Tunnen olevani kotona, enkä edes tiedä miksi. 

Sanat ovat monitulkintaisia ja itseasiassa melko huono kommunikaation väline. Ehkä juuri tämä haaste kiehtoo minua kirjoittamisessa. Sanat antavat meille mahdollisuuden ymmärtää toisiamme silloinkin, kun emme ole lähekkäin. Ne voivat auttaa, hoitaa, opettaa tai satuttaa. Ne ovat voimakkaita, vaikka eivät todellisuudessa ole mitään... Paitsi tietenkin energiaa. Ei enempää eikä vähempää.

Sanat ovat energiaa, kuten kaikki muukin. Minun energiani tätä kirjoittaessani, sinun energiasi sinun reaktiossasi.

Kiitos, että olet mukana tarinassamme.