Hoitavat sanat

Haluan kirjoittaa! Siihen minut on tarkoitettu. Monien muiden asioiden lisäksi.

Minä olen välittäjä, hahmon tuoja. Tuon näkymättömän näkyväksi, ajatukset kirjaimiksi. Siinä minun on hyvä olla. Nyt kirjoitan täysin avoimesti ja intuitiivisesti siitä, millaista on elää tätä päivää minun hahmossani. Tämä on minulle terapeuttista. Toivon, että sinäkin saat itsellesi jotakin.

Välillä on niitä päiviä, kun maailma on kovin sumuinen. Sekä konkreettisesti että omassa sisimmässäni. En tiedä miksi toimin, niinkuin toimin, tai miksi olen valinnut itselleni tällaisen päivän, tällaisen elämän. Hetken ajan tunnen, että minua ei arvosteta, eikä tekemälläni ole merkitystä. En halua tätä, enkä todellakaan tiedä, mitä muutakaan.

Samassa tajuan, ettei tällä ole merkitystä. Muistan, että minun on itse arvostettava sitä mitä teen, mitä olen. Jos joku muukin kokee samoin, se on hienoa, muttei välttämätöntä. Jos lähtökohtani on ulkoa päin tuleva kiitos, tulen jossakin vaiheessa aina törmäämään seinään. Luultavasti pian.

Välillä on niitä päiviä, kun tuntuu siltä, kuin ajaisin jatkuvasti vastaantulevien kaistalla. Sekä konkreettisesti että omassa sisimmässä. Tulee tehtyä typeriä käännöksiä. Mikään ei suju eikä solju helposti. On niitä päiviä, kun rappukäytävän valo sammuu juuri silloin, kun olen työntämässä avainta lukkoon. En näe, mihin avaimella sohin, ja sekin tuntuu maailmankaikkeuden minulle henkilökohtaisesti osoittamalta piikiltä. Onko vika minussa, miksi olen niin herkkä?

Vika ei ole minussa, ei vastaantulijoissa eikä maailmankaikkeudessa. Kaikki on tasapainossa, vain asenne ja näkökulma muuttuu. Vetovoiman laki toimii ja yrittää opettaa. Aina se ei tunnu lempeältä, vaikka olenkin kai päässyt verrattain vähällä. Jos vastustan vallitsevia olosuhteita, ne vastustavat minua. Joka paikka on täynnä peilejä, vaikken haluaisi sitä aina myöntääkään.

Tulen kotiin, hengitän syvään ja sytytän kynttilöitä. Muistan, miten kaikki on hyvin ja omissa käsissäni. Tai pikemminkin ajatuksissani. Mietin, mihin elämä on minua kuljettamassa. Mitä minun kuuluisi tehdä, minne mennä? Päättelen, että voin valita vain tämän hetken.

Haluan kirjoittaa! Kirjoitanko päiväkirjaan, Facebookiin vai tänne blogiin? Haluan jakaa ajatuksiani ja kirjoittaa pitkästi. Blogi on hieno asia. Tämä ehtikin jo lähes kuolla pystyyn, kun kirjoitettavaa ei ollut. Jatkan tästä eteenpäin kirjoittaen ajatuksia, jotka suorastaan vaativat tulla ilmaistuiksi.

Tätä kirjoittaessani olen vahva, teen sitä mitä minun kuuluukin. Tunnen olevani kotona, enkä edes tiedä miksi. 

Sanat ovat monitulkintaisia ja itseasiassa melko huono kommunikaation väline. Ehkä juuri tämä haaste kiehtoo minua kirjoittamisessa. Sanat antavat meille mahdollisuuden ymmärtää toisiamme silloinkin, kun emme ole lähekkäin. Ne voivat auttaa, hoitaa, opettaa tai satuttaa. Ne ovat voimakkaita, vaikka eivät todellisuudessa ole mitään... Paitsi tietenkin energiaa. Ei enempää eikä vähempää.

Sanat ovat energiaa, kuten kaikki muukin. Minun energiani tätä kirjoittaessani, sinun energiasi sinun reaktiossasi.

Kiitos, että olet mukana tarinassamme.

Face to face

Käsiini sattui jälleen mielenkiintoinen opus: Inna Segalin Kehosi salattu kieli. Kirjassa käsitellään kokonaisvaltaista hyvinvointia, ja kuinka on mahdollista parantaa itse erilaisia vaivoja ja yleistä olotilaansa erilaisten energeettisten harjoitusten ja mm. väriterapian avulla. Mielenkiintoisen aiheen äärellä siis ollaan.

Kirja on osaksi hakuteos, josta voi sairauden, tietyn ruumiinosan tai negatiivisen tunnetilan perusteella hakea sen parantamiseen tai positiiviseksi muuttamiseen sopivia harjoituksia ja värejä. Suosittelen tutustumaan!

Laitan tänne nyt erään kirjasta poimimani harjoituksen, joka oli hakemistossa kasvojen kohdalla. Kasvojen alueen ongelmat, huono iho tms. saattavat Segalin mukaan linkittyä mm. seuraaviin asioihin: 

Vanhojen haitallisten toimintamallien toisteleminen, stressaaminen, huolestuminen, itsensä rajoittaminen, kamppailu, yhteyden puute omaan sydämeen ja sieluun. Hylkäämisen pelko. Itseensä tutustumisen laiminlyönti, haasteellisten tilanteiden kohtaamisten välttely. Kasvojen menettäminen. 

Harjoitus kuulosti minusta hyvältä, ja kokeilin sitä kahtena aamuna, vaikka kasvojeni alueella ei mitään suurempia ongelmia olekaan. Harjoitus tuntui mahtavan hyvältä, ja siksi haluan kannustaa kokeilemaan sitä kasvojesi tilanteesta riippumatta! Yhdistin harjoitukseen osan eräästä toisesta kirjan kohdasta.

"Katso kasvojasi peilistä. Pysy siinä viisi minuuttia, ja katso, mistä kaikesta pidät ja mitä arvostat omissa kasvoissasi.

Katso sitten tarkemmin, mitä kasvosi yrittävät kertoa sinulle. Kohtaatko eteen tulevat tilanteet rohkeasti vai kätkeydytkö naamion taakse? Kertovatko kasvosi onnellista tarinaa vai sisältääkö tarina kamppailua, pelkoa ja rasitusta?

Päätä nyt, että kohtaat huomiota vaativat tilanteet kasvoista kasvoihin sen sijaan, että piiloutuisit niiltä tai teeskentelisit, ettei niitä olisi olemassakaan. Tämä tarkoittaa ehkä, että joudut vastatusten välttelemäsi henkilön kanssa, maksat velkasi tai aloitat vihdoinkin työn, johon paneutumista olet vitkutellut. Mistä ikinä onkaan kyse, ryhdy ratkaisemaan ristiriitoja aiheuttavia tai paikalleen juuttuneita tilanteita.

Kuvittele nyt vierellesi joku sinulle tärkeä ja läheinen ihminen, jonka tiedät rakastavan sinua juuri sellaisena kuin olet. Katso kasvojasi uudelleen tarkasti, tällä kertaa yritä nähdä itsesi tämän rakkaan ihmisen silmin. Näetkö itsesi eri tavalla? Hyväksyvämmin, lempeämmin?

Hiero kasvojasi lempeästi ja rakastavasti muutaman minuutin ajan käyttäen kenties jotain luonnonmukaista voidetta tai öljyä. Sulje sitten silmäsi ja kuvittele, että edessäsi on roskakori. Kuvittele, että riisut kasvojasi peittävät keinotekoiset naamiot ja tiputat ne roskakoriin, niin että näkyviin tulevat kauniit ja hohtavat kasvot, jotka haluat näyttää koko maailmalle. Toista tämä harjoitus muutaman viikon ajan kaksi kertaa päivässä."

Valoa ja iloa päivääsi! ♥

Kuva: TheLCoakster on deviantART.

Alkulaulu

Löysin äitini kirjahyllystä erittäin mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan: Teuvo Raskun Kaksi todellisuutta. Vuonna 1983 ilmestyneessä teoksessa puhutaan äkkivilkaisulta mm. rauhasta, sodasta, uskonnollisuudesta, ateismista, ykseydestä ja Yrjö Kallisesta...

Kirjan alusta löytyi heti hienoja ajatuksia, jotka haluan jakaa kanssanne. Jos kirja alkaa näin, mitä onkaan luvassa?

Alkulaulu

"Kesken aherruksen, aivan tavallisena lokakuun päivänä, minut yllättää ylimaallinen ilo. Syvän ihmetyksen vallassa jään kuuntelemaan sen helmeilevää, alati vaihtuvaa säveltä.

Tajuan kuuntelevani elämän syvää alkulaulua, alkulaulua joka samalla on sen päätöslaulu, finaali. Mahtavan kaikkiallisena, mutta samalla riemukkaan hilpeänä ja kevyen ilakoivana se kumpuaa olemassaolon syvyyksistä.

Armoitetun hetken oivalluksena tajuan laulun lumoon kätkeytyvän salaisuuden: se on puhdasta liikettä vailla tavoitetta. Samalla se on puhdasta säveltä, perussäveltä.

Juuri siksi se kirvoittaa, vapauttaa, hämmästyttää ja lumoaa.

Tuota laulua kuunnellessani ajatus omia lankojaan kehräten kysyy: onko sinulla itselläsi osuutta siihen, että tuo jumalallinen laulu soi? Ei, ei minkäänlaista! 

Ei mikään itseys, ei mikään persoona voi olla tuota laulua synnyttämässä, olla osa tuota laulua, sillä se on puhtaan elämän laulua. Ainoa säie, joka sinusta voisi olla mukana tuossa laulussa, olisi minättömyyteesi, itsettömyytesi. Mutta sen osuutta et voi tiedostaa etkä tuntea.

Se ehkä on, ehkä ei. Koko ongelma on toisarvoinen.

Tietyllä tasolla voit kuitenkin tulla vakuuttuneeksi, että me kaikki - koko ihmiskunta, koko universumi - olemme mukana tuossa laulussa. Menneisyytemme, nykyisyytemme, tulevaisuutemme on tuo laulu, ei minä- eikä me-tietoisuutena, vaan ilman niitä.

Ajatus myöskin kysyy, onko tämä siis elämän lopullinen päämäärä: kuunnella itseä vailla olevaa elämänlaulua?  Ja ajatus vastaa: on ja ei ole.

Se on päämäärä sikäli, että laulun suloisuus tyydyttää ihmismielen syvintä niinkuin kerran tekivät suuren profeetan saarnat Galilean vuorilla ja toisen suuren, Buddhan opetuksen Benaresin lehdoissa.

Mutta tämän suloisimman kuuntelua ei voi ottaa päämääräksi, tavoitteeksi, sillä se kaihtaa kaikkea tavoittelua ja pakenee pois.

Ja kuitenkin se on ihmiselle hänen kaikkensa, ainoa mitä hänellä todella on. "

♥

Kuva: LethArt

Eläinten syömisestä

Intensiivinen elämysmatkailu Aasiassa ei ole hetkeen inspiroinut bloginkirjoitussessioihin, sillä matkalla keskityin lähinnä kokemiseen, aistimiseen ja elämiseen. Nyt kuitenkin palailen sellaisten asioiden tiimoilta, joita voi edes yrittää pukea sanoiksi. Nimittäin...

Lihansyönti on luetuttanut ja mietityttänyt minua kovasti viime aikoina.

Matkailu todellakin avartaa... Filippiineillä ollessani söin tavoistani poiketen kanaa, kun ajattelin sen eläneen paremman elämän mitä tehotuotetut broilerit täällä Suomessa. Ajattelin myös, että sitä kanaa ei oltu kasvatettu hormoneilla, ja että se näin ollen olisi myös minulle terveellisempää ravintoa. Nämä molemmat ajatukset olivat varmaankin totta, mutta lihansyöjäksi minusta ei silti edelleenkään ole. Näin unen, jossa itkin tuskissaan kouristelevan kanan vierellä. Päätin, että on kaikille parempi, etten syö edelleenkään kanaa, ja nyt työstän ajatuksiani kalansyönnistä. Tällä hetkellä nyrkkisääntönäni toimii se, että vapaana eläneen eläimen lihaa saattaisin joskus haluta syödä...

Tämän nyyhkytarinani oli tarkoituskin kuulostaa hieman kornilta ja tunteikkaalta, sillä tunteita lihansyönti tai -syömättömyys nimenomaan usein herättää. Lisäksi olen havainnut, että juuri tämän aihealueen kohdalla monet sortuvat kärjistettyihin vastakkainasetteluihin tai fanatismiin, tai vaihtoehtoisesti kieltäytyvät kokonaan ajattelemasta asiaa. Tunneperäistä käyttäytymistä tämäkin...

Tämän kirjoitukseni otsikko on myös juuri lukemani kirjan nimi. Jonathan Safran Foer on tutkinut aihetta intohimoisesti. Eläinten syömisestä -kirja kannattaa ehdottomasti lukea, mikäli aihe ylipäätään kiinnostaa tai herättää yhtään tämän tapaisia ajatuksia: "Miksi syön tai olen syömättä lihaa? Mitä kaikkea tulisi ottaa huomioon, kun pohdin tätä asiaa? Millaisia eroja on tehotuotetulla lihalla ja riistalla? Miksi söisin toisia eläinlajeja, mutta en toisia?" Mikäli lihansyönti ei herätä sinussa mitään tunteita tai ajatuksia, mutta käytät silti paljon tehotuotettuja lihavalmisteita, pyydän ajattelemaan kovemmin ja lukemaan yllämainitun teoksen.

Eläinten syöminen on tavattoman laaja ja moniulotteinen aihepiiri. Se herättää mielipiteitä ja arvokeskusteluja, jotka ulottuvat lähes kaikille mahdollisille elämän osa-alueille. Olemme esimerkiksi moraalis-eettisten, ekologisten, biologisten, ekonomisten, historiallisten, teologisten, energeettisten, emotionaalisten ja sosiaalisten kysymysten äärellä... You name it, it has to do with it. Oma suhteeni lihan kulutukseen on ollut viime vuodet melkoista hakemista, kokeilua, opiskelua, fiilistelyä ja ajatustyötä. Voisin kertoa omasta lihansyönti- ja syömättömyyshistoriastani tai sen nykyisestä tilanteesta, mutta sitä on vaikea tehdä lyhyesti tai tarkoituksenmukaisesti. Pointtina se, että jokainen toivottavasti tekee oman ajatustyönsä.

Jännittävä aspekti asiassa on se, että eläinten syöminen ja ennen kaikkea eläinten tuottaminen ravinnoksi on kovasti muuttunut muutaman vuosikymmenen aikana. Ei ole ihme, että meidän isovanhempamme tai vanhempammekin saattavat pitää kasvispainotteista ruokavaliota turhanpäiväisenä hössötyksenä. Toki ikään katsomatta asia voi siltä tuntua, jos ei ole uhrannut ajatustakaan lihan tehotuotannolle. Sellaista massiivista, rahan ohjailemaa koneistoa ei ole ollut vielä kauaakaan. Vielä viisikymmentä vuotta sitten ei juurikaan tarvinnut pohtia sitä, kuinka paljon antibiootteja ja hormoneja saamme syömämme lihan mukana elimistöömme, tai miettiä muita tehotuotantoon liittyviä ongelmia. Nykyään kannattaisi.

Haluaisin nostaa tärkeimmäksi oivaltamakseni asiaksi sen, että jokaiselle yleispätevää ohjetta ei ole olemassa. Ei tässä asiassa, eikä muissa asioissa. Jokaisen keho ja mieli toimii omalla yksilöllisellä tavallaan.  Lisäksi jokaisen keho ja mieli toimii eri aikoina ja eri tilanteissa eri tavalla. Olisi mielestäni hienoa, jos emme lokeroisi itseämme pysyvästi mihinkään kategoriaan sen mukaan, mitä syömme tai emme syö. Voimme kokeilla vapaasti erilaisia tyylejä ja tehdä jatkuvasti uusia valintoja.

Toinen tärkeä asia on mielestäni se, että ajatustensa olisi annettava muuttua ja kehittyä. Uutta informaatiota kannattaa aina ottaa vastaan. Jos olet tähän asti ajatellut ja toiminut tietyllä tavalla, se ei tarkoita, että se olisi paras tapa elää aina tästä eteenpäin. Tiesitkö esimerkiksi, että veriryhmälläsi saattaa olla voimakas vaikutus siihen, millaisia ravintoaineita kehosi kykenee hyödyntämään? Jos olet O-veriryhmää, kehosi on paremmin sopeutunut käsittelemään lihaa, kuin jos olet A-veriryhmää. Tästä aiheesta varmasti lisää myöhemmin... Halusin vain virittää ajatuksianne tälle yksilöllisyyden taajudelle, jossa kaikki tapahtuu.

Kolmas tärkeä asia on mielestäni tilanne- ja kokonaisuudentaju. Eri kulttuureissa ja eri oloissa vieraillessasi saatat päästä puntaroimaan asioita jälleen kerran uudestaan. Laatuajattelu nousee myös korkeaan arvoon. Mustan ja valkoisen välissä on monta sävyä. Itse vastustan lihan tehotuotantoa jyrkästi, mutta en lihansyöntiä kokonaan. Vastustan kalojen massiivista kasvatus- ja pyyntirumbaa, en niinkään järvestä "rauhanomaisesti" vapaita kaloja pyytävää kalastajaa.

Kun lähtee syventymään lihansyöntiaiheeseen, löytää loputtomasti erilaisia näkökulmia aiheeseen. Olen juuri törmännyt argumenttiin siitä, että ihmisen hampaat ja suolisto ovat selkeästi vegaanin. Toisaalla sanotaan, että hei, ihmisellä nimenomaan ei ole montaa mahaa ja taipumusta märehtimiseen, eli olemme selvästi lihansyöjiä. Nämä ihmisen biologiaan liittyvät näkemykset ovat aivan oma, laaja kenttänsä. Olen itse keskittynyt lähinnä oman kehon ja mielen tuntemusten kuunteluun, kuten myös eettisten ja ekologisten näkökulmien pohdiskeluun. Jokainen valitkoon omat polkunsa.

Lopuksi muutama linkki antamaan näkökulmia.

Tässä ajatuksia herättävä kirjoitus, joka puhuu lihansyönnin puolesta.
Tässä taas näkemyksiä henkilöltä, joka on useamman vuoden elänyt vain kasvikunnan tuotteilla.
Tässä monipuolinen, hieno teksti, josta löytyy myöskin valtavasti lisää lähteitä, jos haluaa lisää pohdiskeltavaa.

Kiitos ja kumarrus, ihanaa viikon jatkoa. Lihalla tai ilman, kunhan olet tietoinen siitä, mitä teet.


Kuvat: miorats, Deviantart.  ♥

Bussikohtaaminen

Todistin tänään paikallisbussissa mielenkiintoista tapahtumaa, joka herätti paljon ajatuksia ja tunteita...

Noin 30-vuotias mieshenkilö oli jäämässä bussista, ja ennen lähtöään paukautti lähellä istuvalle, vanhemmalle pariskunnalle seuraavaa:

"Hemmetin alkkikset... Menisitte tekin töihin, saatanan yhteiskunnan sosiaalipummit! Mä raadan 12-tuntista työpäivää ja mun verorahoilla maksetaan se, että te saatte vetää keittoo!"

Kyseinen pariskunta tuijotti miestä epäuskoisina. Heidän ulkomuotonsa oli kieltämättä hieman epäsiisti, ja olemus muutenkin sellainen, että alkoholia ovat varmasti käyttäneet enemmän, kuin on tarpeen. Nainen puolustautui jotenkin, että miten mielipiteitään laukovalla miehellä on pokkaa sanoa tuollaista, ja että hän on myöskin käynyt töissä. Nuori mies oli hyvin vihaisen oloinen. Vanhemman pariskunnan mieshenkilö istui koko ajan aivan hiljaa, tuijottaen nuorta miestä typertyneenä. Lopuksi nainen yritti ratkaista tilanteen sanomalla: "No, ei muistella pahalla..." Nuori mies tähän: "Menkää töihin niin sitte en kattele teitä pahalla." ja poistui bussista.

Mielestäni kohtaaminen oli erittäin hämmentävä, ja sydämeni alkoi tykyttää lujaa. Poistuessani samaan aikaan vanhemman pariskunnan kanssa, sanoin heille: "Älkääpä välittäkö, jokaisella meillä on omat ongelmamme, selvästi myös hänellä..." Viittasin siis nuoreen, päätään aukovaan mieheen. Vanhempi mies vaikutti kovin lyödyltä, ja sanoi alistuneesti jotakin, että "Ei me nyt jatkuvasti ryypätä, joskus vaan tulee otettua vähän liikaa...", ja nainen sanoi: "Mitä se sille kuuluu, vaikka me ryypättäis kuinka paljon?" Sanoin hänelle: "Ei sen pitäis kuuluakaan. Hän on selvästi hyvin stressaantunut oravanpyörässään, en kyllä häntäkään kadehdi."

Tarkoitin joka sanaa, vaikka ymmärrän toki tämän vihaisen nuoren miehenkin näkökulman. Hänen lähestymistapansa asiaan oli vain niin negatiivisen energian sävyttämä, että aivan vaistomaisesti tunsin sympatiaa heitä kohtaan, joiden kimppuun hyökättiin. Lopuksi erosimme vanhan pariskunnan kanssa hymyillen ja hyviä päivänjatkoja toivotellen. Uskon, että heidän halunsa muuttaa elämänsä suuntaa ja vähentää alkoholinkäyttöään sai minun ja heidän kohtaamisesta enemmän eloa kuin heidän ja nuoren miehen kohtaamisesta.

Voin vain kuvitella, minkälainen tunne nuoren miehen sisällä on, kun hän näin voimakkaasti purkaa huonoa oloaan julkisella paikalla tuntemattomiin ihmisiin. Hänen olemuksensa oli jäykkä ja vihainen, musta takki, salkku kädessä ja Suomi-leijonapipo päässä... Hän edusti minun näkökulmastani juuri sellaista elämäntapaa, jossa 12-tuntiset työpäivät nähdään itseisarvona ja rahan tienaaminen tärkeinpänä tavoitteena. Elämänarvojen tutkiskelu ja ohjelmoitujen ajatusmallien paikantaminen on saattanut jäädä puolitiehen... Voisin veikata, että hän ei myöskään nauti niistä tunneista, jotka viettää työnsä parissa. Oli lähellä, etten kysynyt häneltä, miksi hän tekee niin pitkää työpäivää hänen avautuessaan siitä, miten hänen verorahojaan käytetään. Mieleeni tuli myös ajatus siitä, että nyt on näin, mutta mitenkäs silloin, kuin sinä olit lapsi ja kävit koulussa ilmaiseksi? Olisiko kyseinen sosiaalipummi voinut silloin olla sellaisessa elämäntilanteessa, että kävi töissä ja maksoi veroillaan sinun koulunkäyntiäsi? Jos halutaan yksinkertaistaa asioita, se voidaan tehdä moneen suuntaan.

Tunnen sympatiaa kaikkia kohtaamisessa osallisina olleita henkilöitä kohtaan. Olisi helppo summata tilanne niin, että joko "alkkiksia ahdisteltiin ja nöyryytettiin, mies teki väärin" tai: "mies oli ihan oikeassa, nehän oli yhteiskunnan sosiaalipummeja, niiden sietääkin hävetä". Toivon, ettemme sortuisi näin mustavalkoiseen ajatteluun. Eräs tarinan opetuksista voisi olla se, että mitä tahansa muutosta haluat aikaan, tee siirtosi rakentavasti ja positiivisen energian kautta. Lisäksi monelle meistä tuntuu onneksi jo selvältä ajatus siitä, että jokaisen elämässä voi olla parempia ja huonompia aikoja ja elämäntilanteita. Kaikella on aikansa ja paikkansa. Ketään ei ole milloinkaan hedelmällistä tuomita, sillä jokainen toimii aina parhaan sen hetkisen ymmärryksensä valossa ja tietoisuutensa tasolla. Pidetään siis huolta toisistamme sen sijaan, että tekisimme karkeita jaotteluja ja erotteluja tyyliin: "Minun tapani elää on oikein, sinun on väärin". Se ei palvele ketään.

Rakkauden ja ymmärryksen täyteistä loppuviikkoa! ♥


Kuvat: MaraDamian / Deviantart

Think about...

Kuinka tasapainoilla ajatustemme kanssa niin, että samaan aikaan tiedostamme niiden valtavan voiman, ja kuitenkin suhtaudumme niihin vain ajatuksina? Voisin näin lonkalta heittää ilmoille uuden sananlaskun: Ajatus on hyvä renki mutta huono isäntä.

Aina, kun mieli harhailee menneessä tai tulevassa, peloissa tai toiveissa, tietoisuutemme ei ole tässä hetkessä. Ajatusten virtaan harhautuminen aiheuttaa usein kärsimystä. Ajatukset ovat vain ajatuksia, niillä ei ole todellisuuspohjaa.

"Vie tietoisuutesi ajatustesi tuolle puolen, siihen, joka ajattelee. Se paikka on aina rauhallinen, meidän jokaisen sisällä." Näin toteaa usein joogaohjaajani Martti.

Ja kuitenkin: Olemme mitä ajattelemme. Vedämme puoleemme sitä mitä annamme ympäristöömme. Kaikki, mitä ajattelemme, puhumme ja teemme vaikuttaa siihen energiaan ja värähtelytasoon, jota annamme itsestämme. Tätä myös vedämme puoleemme. Koko elämämme rakentuu jatkuvasti sen mukaan, mitä ajattelemme.

"Kiitollisuus osaksesi langenneesta runsaudesta takaa sen, että saat runsautta jatkossakin."

- Muhammad (570-632)

Vaatiikin siis melkoista mielenhallintaa ja tietoisuuden suuntaamista, jotta pystymme käyttämään ajatuksiamme lisäämään onnellisuutta ja hyvinvointia. Se on mahdollista ajatuksen voimalla. Voimme myös lisätä kärsimystä, ahdistusta ja ongelmia, mikäli annamme ajatustemme askarrella niiden parissa. Ajatusten voima on huikea, niin hyvässä kuin pahassakin.

"Mikään ei ole hyvää eikä pahaa, ellemme sitä siksi ajattele."

- William Shakespeare (1564-1616)

Think about that. Parasta viikon jatkoa! ♥

 

Kuvat: slifertheskydragon, uncubitodehielo88

Elämysmatkalla.

Jotain on ehkä naksahtanut päässäni positiiviseen suuntaan, sillä tänään kävellessäni Hatanpään puistossa koin todellisia ahaa-elämyksiä. Kun havainnoin ympäristöäni ja olin täysin läsnä hetkessä, päässäni risteili mm. seuraavanlaisia ajatuksia...

Kuinka monet etelän lämmössä asuvat ihmiset pitäisivätkään tätä meidän talvista luontoamme upeana elämyksenä? Emme aina muista arvostaa sitä, mikä on lähellä. Matkailuneuvojana työskentelevä kämppikseni Laura vahvisti tätä ajatusta kertomalla kreikkalaisista asiakkaistaan, jotka olivat tulleet Suomeen ja halusivat päästä luistelemaan ja pulkkamäkeen... Meille perinteisiä juttuja, mutta heille suuria elämyksiä. Voisimmeko itsekin kokea joka päivä elämyksellisiä hetkiä lähiympäristössämme? Voimme, sen todistin tänään omakohtaisesti. Kaikki on mielestä kiinni. Jos hakee ympäriltään kauneutta ja kohdistaa huomionsa siihen mitä on, löytää kauneutta ja kiitollisuutta herättäviä asioita. Kaikki näyttää siltä, kuin sen näkisi ensimmäistä kertaa.

Kuinka hieno ja vaikuttava voikaan olla maisema täällä Pohjolassa, kun Pyhäjärven aallot piiskaavat rantakiviä voimallaan. Kuinka kylmältä vesi näyttääkään, ja kuinka jännittävä on ajatus siitä, että kahta päivää aikaisemmin kävin itse uimassa. Toppatakin alla on ihanan lämmin, vaikka kasvoja vihmoo viima. Ympärillä on mustaa, valkoista ja niin monenlaisia, kauniita harmaan sävyjä. Taivas on harmaa, puiden rungoista ja maasta löytyy samoja sävyjä. Maisema on täynnä voimakkaita kontrasteja ja karua kauneutta. 

Kuinka hienoa onkaan rivistö tummia puita, joihin tuuli on heittänyt lunta vain toiselle puolelle runkoa ohueksi raidaksi alhaalta ylös asti.

Valoisa aika on nyt lyhyt, mutta pitenee jatkuvasti. Kuinka monipuolinen elinympäristömme onkaan neljänä erilaisena vuodenaikana, ja kuinka jokainen päiväkin on täysin erilainen. Kuinka jännittävältä näyttääkään lahdenpoukama, jossa jään raja kipuaa vähitellen kohti ulappaa sinne, missä aallot vielä tänään tyrskyävät.

Kuinka sympaattiselta vaikuttaakaan vanha rouva, joka köpöttelee kävelysauvojensa kanssa vastaan, katsoo silmiin ja nyökkää? Hymyilen hänelle. Kuinka paljon tällainen ele lämmittääkään meitä täällä kylmyyden keskellä. Vanhukset muuten katsovat todella usein silmiin ja ikään kuin toivovat pientä huomionosoitusta. Tarkkailkaapa vastaantulijoita. Jos vanhuksille hymyilee, he tulevat usein juttelemaan. Vietin juuri taannoin erään mielenkiintoisimmista bussimatkoista kotoa keskustaan jutellen kotipysäkillä tapaamani 86-vuotiaan herran kanssa matkustamisesta, sota-ajoista ja sen sellaisesta. Arjen elämysmatkailua tämäkin.

 

Kuinka ihanaa on tulla lenkin jälkeen kotiin vain huomatakseen, että kämppikset ovat kokkailleet buritoja Amerikan malliin, lämmittävillä mausteilla höystettynä. Kiitos!

Elämä on elämys. Rakastetaan sitä. ♥

Kuvat: Ivan-Suta, eXXeQt, SweetCocaine, Deviantart.

Tervetuloa täydelliseen todellisuuteen.

Basam Booksin "valitut palat" eli Viisas elämä -sarja on tähän mennessä ollut mielestäni täynnä hienoja kirjoja, jotka käsittelevät hyvän ja onnellisen elämän kokemista ja henkistä kasvua kukin omasta vinkkelistään. Ajatustensa kyseenalaistaminen ja tähän hetkeen kiinnittyminen ovat olleet näissä kaikissa jollain tavalla läsnä. Aiemmin olen lukenut sarjasta Judith Orloffin ja Eckhart Tollen teoksia, ja voin suositella kaikkia, mikäli niiden lukeminen tuntuu hyvältä ajatukselta.

Äitini antamasta joululahjapaketista paljastui mieluisa lahja, jota en ollut toivonut tai aikaisemmin hamunnut: Byron Katien ja Stephen Mitchellin kirjoittama kirja Ilon tuhat nimeä - sopusointuisen elämän tie. Mitchell on taolaisuuden tuntija, joka haastatteli vaimoaan Katieta taolaisuuden pääteoksen Tao te chingin ajatuksiin pohjaten. Katie oli kamppaillut vuosia vaikean masennuksen kanssa, ja lopulta "herännyt todellisuuteen" ymmärtäen, että kärsimys on valinta. Hänen ajatuksiensa ja Tao te chingin oivalluksien yhdistyessä syntyi tämä teos. Olen ahminut sitä nyt vuorokauden verran, ja haluan jakaa kanssanne sen antia.

Kirjoitan Katien ja Mitchellin kirjaa vapaasti lainaten, siihen omia ajatuksiani yhdistellen. Kirjan punainen lanka on helppo löytää:

Todellisuus on aina täydellinen.

Tämä ajatus on niin yksinkertainen, että se tuntuu monen mielestä järjettömältä. Mieli on mutkikas, se luo kaaosta, joka taas luo kärsimystä. Mielen tehtävinä on pitää yllä illuusiota identiteetistä ja aikakäsityksestä, joista kumpuavat pelot, odotukset ja vaatimukset. Nämä ikään kuin rytmittävät elämää, ja ruokkivat mielen ja egon olemassaoloa. Ilman niitä ei olisi mitään, mihin ego voisi kiinnittyä ja ajatukset samaistua. Tämä kiinnittyminen ja samaistuminen luovat kuitenkin kärsimystä. Kärsimys on taistelua todellisuutta vastaan. Kärsimys on valinta, tapa suhtautua elämään ja asioihin.

Joka kerta, kun vastustat sitä mitä on, vastustat elämää ja Jumalaa.

Mieli keksii helposti tilanteita, joihin tämä ajatus ei pätisi. Maailmassa tapahtuu kamalia asioita, onnettomuuksia, sairautta, väkivaltaa ja kuolemaa. Pitääkö nämäkin asiat hyväksyä sellaisinaan? Ei tietenkään. Voimme omilla teoillamme viedä elämää ja maailmaa siihen suuntaan, kuin itsestämme tuntuu hyvältä ja oikealta. Kukaan meistä ei kuitenkaan voi tietää, mikä itsellemme, läheisillemme tai maailmalle on milloinkin parasta. Emme voi tietää, onko elämä vai kuolema, terveys vai sairaus parempi. Jos tapahtuu jotakin, joka ei sovi meidän kuvitelmaamme elämän oikeanlaisesta kulusta, ahdistumme. Maailmassa ei kuitenkaan koskaan ole tapahtunut mitään, minkä ei olisi pitänyt tapahtua. Elämä tapahtuu ja virtaa meistä riippumatta. 

Jos haluamme vapautua kärsimyksestä, meidän on oivallettava tämä. Todellisuus sellaisenaan on aina täydellinen. Se on niin vapauttava ja itsestäänselvä ajatus, että mielemme saattaa kamppailla kovasti sitä vastaan. Mielemme ei itse asiassa välttämättä halua ollenkaan päästää irti kärsimyksestä, sillä kärsimys on mielen rakenteeseen kiinteästi kuuluva asia. Se on suuri osa monen ihmisen identitettiä ja itseään koskevaa tarinaa. Oman identiteetin kyseenalaistaminen voi tuntua pelottavalta. "Hengitänkö minä, vai hengitetäänkö minua?" Se saattaa vaatia maailmankuvan muuttamista, vanhojen ajatusmallien korvaamista uusilla, ja muutos pelottaa usein.

Itselleni luonteva tapa ajatella on, että me olemme kaikki yhtä ja samaa. Jokainen meistä on täällä hetken, ja pian voimme olla jossakin aivan toisessa muodossa. Jokainen ihminen ja jokainen asia on osa suurta kokonaisuutta. Olemme toistemme peilejä ja opettajia, samalla olemme itsemme rakastajia ja itsemme ainoita seuralaisia...

Emme voi määrätä maailmankaikkeutta. Kaikki mikä tapahtuu, on oikein. Siksi, ollaksemme onnellisia, täytyisi tämä hetki  hyväksyä ja ottaa aina avosylin vastaan. Voimme helpottaa asioiden kulkua niin, että valitsemme tekemämme asiat sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu hyvältä. Aina, jos meistä tuntuu, että meidän pitäisi tällä hetkellä olla jossakin muualla kuin olemme, tai tehdä jotakin muuta, kuin mitä teemme, olemme järjiltämme. Näin ei pitäisi olla koskaan, sillä koska olet nyt siinä missä olet, sinun kuuluukin olla siinä. Siksi mielen vaeltelu menneessä ja tulevassa, odotuksissa ja vaatimuksissa tulisi lempeästi pysäyttää. Muutoin emme voi olla läsnä tässä hetkessä, siinä ainoassa todellisessa. 

"Jos uskot ajatuksiasi, kärsit."

Byron Katie on kehittänyt menetelmän, jonka avulla voi kyseenalaistaa omia ajatuksiaan, jotka luovat elämään stressiä ja ahdistusta. Hän kutsuu menetelmää Työksi, The Work. Siihen kuuluu neljä kysymystä, jotka esitetään aina stressaavaa ajatusta kyseenalaistaaksemme. Nämä kysymykset ovat:

1. Onko se totta?

2. Voitko aivan varmasti tietää, että se on totta?

3. Miten reagoit, kun uskot tuohon ajatukseen?

4. Kuka olisit ilman tuota ajatusta?

Kirjassa kerrotaan monia hienoja esimerkkejä ajatuksista, joita ihmiset ovat tämän menetelmän avulla kyseenalaistaneet. Ideana on se, että mitä tahansa mielesi sinulle uskotteleekin, voit nähdä mielesi taakse ja hyväksyä sitä kautta todellisuuden. Itseäni koskettava esimerkki on erään miehen stressaava ajatus, jota Katien menetelmän avulla työstetään:

"Olen vihainen vaimolleni, koska hän sytytti talomme palamaan ja pieni tyttäreni kuoli."

Aluksi pitää selvittää taustaoletus, jonka takia tämä ajatus toi miehelle stressiä ja kurjuutta. Lähtökohta on tässä tapauksessa ajatus siitä, että olisi parempi, jos miehen tytär olisi edelleen elossa. Nyt aletaan tehdä Työtä. Voidaanko aivan varmasti tietää, että tämä oletus on totta? Jos olemme aivan rehellisiä, sitä emme voi tietää. Jotkin asiat saattavat tuntua epäoikeudenmukaisilta ja kammottavilta, mikäli olemme asettaneet elämälle joitakin oletuksia tai odotuksia. Jokaisella asialla on kuitenkin tarkoitus, joka saattaa ilmetä vaikkapa vasta vuosien päästä. Työ on siis ahdistusta luovien ajatusten kyseenalaistamista. Mikäli omaksuu tämän kaltaisen tavan elää, saattaa vaikuttaa jonkun mielestä välinpitämättömältä tai jopa julmalta. Uskon itse, että hyvien tekojen tekeminen tai esimerkiksi aito läsnäolo toiselle ihmiselle hänelle vaikeassa tilanteessa on mahdollista vain, mikäli pystyy kyseenalaistamaan omat ajatuksensa. "Ei ole minun vuoroni kärsiä."

Täältä löydät Byron Katien videoita, jotka havainnollistavat Työn tekemistä käytännössä. Tässä hyvä johdattelu, Finding Kindness and Questioning Stressful Thoughts.

"I'm not asking you to believe me, I'm just asking you to test it for yourself."

Elämän virta on liian suuri ja mahtava hallittavaksi tai jaettavaksi hyviin ja pahoihin asioihin. Se, mikä tapahtuu, on lopulta oikein. Avoin mieli kykenee ymmärtämään, että se on suurin lahja ja vapautus, jonka voimme tässä maanpäällisessä elämässämme saada. Kenelläkään ei ole sen enempää viisautta kuin toisella, ei enempää kurjuutta tai enempää onnellisuutta. Nämä kaikki asiat ovat meissä jokaisessa, sillä olemme kaikki yhtä. Ajatuksemme tai niiden kyseenalaistaminen määrittävät sen, mitkä asiat itsessämme pääsevät esiin ja vallitseviksi.

Kiitos, kun luit mietteitäni. Ihanaa, että olet juuri siinä juuri nyt. ♥


Kuvat: QuelFamosoPorco, Deviantart.

Joulukuusi

Keittiöstämme on viimeaikoina löytynyt paljon lämmintä tunnelmaa ja mahtavia keskusteluja. Kyllä se on kodin sydän.

Olemme Lauran kanssa molemmat herkästi innostuvaa sorttia, ja saamme revittyä suunnatonta iloa pienistä asioista. Vai ovatko ne sittenkään niin pieniä? Olen kirjoittanut ylös, mitä kaikkea olemme fiilistelleet kuluneen kuukauden aikana.

Ihanuutta mielestämme on esimerkiksi...

• Se, kun biojätettä kertyy enemmän, kuin sekajätettä.
• Edulliset, tarpeelliset kirpparilöydöt. Mm. espressopannu 4 €.
• Turhista tavaroista luopuminen.
• Kookosöljy. Herkullinen maku ja monipuoliset käyttökohteet! Mm. luomupopcornit kookosöljyssä paistettuna ja Herbamarella maustettuna...
• Aamucappucino.
• Ex-tempore viini-juusto-iltamat.
• Kauniit ruoka-aineet esillä lasipurkeissa.
• Epäonnistuneen sokerointimassan kaunis väri. Niin... Kaikessa on jotakin hyvää. ;)

Joku voisi pitää meitä tärähtäneinä, mutta mitäpä siitä. Suosittelen listaamaan välillä ylös mieltä lämmittäviä asioita. Ja ennenkaikkea fiilistelemään... Kaikkea! Lisäksi haluan virallisesti julistaa mitätöidyksi vanhan kansan sananlaskun: "Kenellä onni on, se onnen kätkeköön". Noin.

Postitiivisuutta ja parasta viikonloppua! ♥

No stress!

Krooninen stressi painaa meistä monia, mutta miksi? Onko se tarpeen ja voisiko siitä päästä eroon? Mitä hyötyä murehtimisesta on koskaan ollut kenellekään? Se ei tee meistä yhtään onnellisempia, päinvastoin. Se ei myöskään yleensä edistä asioiden onnistumista tai järjestymistä parhain päin. Ja kuinka monet etukäteen pohtimistamme huolenaiheista jäävätkään kokonaan toteutumatta, tai huomaammekin selviävämme tilanteista paljon odotettua helpommin ja paremmin. Olen myös huomannut, että mukavienkin asioiden ja tilanteiden mielessään suunnittelu tai kuvittelu saa aikaan "suorituspaineita", ja epämääräisen hämmennyksen tunteen, kun tilanne ei mennytkään niin, kuin oli etukäteen kuvitellut tai toivonut... Mutta toteutui silti parhaalla mahdollisella tavalla. Oletteko huomanneet saman? :)

Tiettyihin tilanteisiin valmistautuminen, suunnitelmat ja unelmat ovat tietenkin eteenpäin vieviä ja tärkeitä, mutta jos nämä ajatukset muuttuvat ahdistaviksi ja hallitseviksi, ollaan haitallisen stressin puolella. Meillä ei todellakaan ole syytä murehtia asioista liiaksi etukäteen. Elämässämme ei ole todellisia, henkeämme uhkaavia vaaroja, joihin voisi tai kannattaisi varautua etukäteen huolestumalla. Nykyihminen on luonut itselleen keinotekoisen maailman, jossa on kuvitteellisia uhkia. Paineet sopia tiettyyn lokeroon, saavuttaa tietynlainen elämäntyyli ja toimeentulo, paineet onnistua ja "pärjätä elämässään" luovat helposti stressitilan, joka puolestaan heijastuu kehoon erilaisina jännitys- ja kiputiloina, ruuansulatus- tai iho-ongelmina, vastustuskyvyn heikentymisenä ja niin edelleen.

Olen havainnut itsessänikin merkkejä ehdollistuneista stressireaktioista. Olen suhtautunut niihin mielenkiinnolla ja rakkaudella, mutta pyrin pääsemään niistä irti, sillä tiedän niiden vaikuttavan haitallisesti elämääni ja olooni. Elämässäni on ensimmäistä kertaa (!) sellainen vaihe, että suunnitelmani ovat todella auki. Minulla ei ole ensi maaliskuun jälkeen sitoumuksia mihinkään työ- tai opiskelupaikkaan, ja tämä on todellakin uusi tilanne! Mielenkiinnonkohteita ja suunnitelmia sen sijaan on useita. Se tuntuu mahtavalta, mutta opittu stressireaktio nostaa välillä päätään. Epävarmuus rahallisesta toimeentulosta on tilanteessa stressin aiheuttaja, mutta sisimmässäni tiedän pärjääväni, ja että kaikki menee hyvin. Siksi stressireaktio on suorastaan absurdi! Ehdollistunut mieleni ja syvempi olemukseni käyvät jonkinlaista valtataistelua. Kuten huomaatte, tämän jutun kirjoittaminen on minulle (jälleen kerran) terapiaa ja tapa jäsentää ajatuksiani, mutta toivon tästä olevan hyötyä myös teille. Tässäpä siis kokemuksiani stressin selättämisen tiimoilta...

Kävin muutama päivä sitten jälleen Om Yogalla Riina Ingalsuon hathajoogatunnilla. Hatha on luonteeltaan rauhallista ja lempeää, ja itsessäänkin siis omiaan stressinpoistoon. Riina kertoi vielä joogailujen ohessa ajatuksiaan stressistä ja kuinka siitä on mahdollista päästää irti.

"Jokainen kehon jännitystila on alkujaan mielen jännitystila. Stressi on mielen keksintö, ja se purkautuu kehoon jännityksinä. Onneksi me voimme kuitenkin päättää päästää näistä jännitystiloista irti. Stressin aiheet ovat aina menneessä tai tulevassa. Ja loppujenlopuksi ei kuitenkaan ole muuta kuin tämä hetki. Menneisyys on muistijälki, ja tulevaisuus on kuvitelmaa, jolla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Ainoa, mikä on todellista, on juuri tämä hengenveto tässä ja nyt."

Voiko asiaa enää kauniimmin ilmaista?


Tunnilla tehtiin kaksi simppeliä mutta tehokasta stressinpoistoharjoitusta, jotka haluaisin nyt jakaa kanssanne.

1. Makaa selälläsi. Nosta käsivarret suoraksi kohti kattoa, pidä kädet nyrkissä. Jännitä käsiä voimakkaasti, purista nyrkkejä, ja vedä käsivarsia sisäänhengityksellä hitaasti koukkuun kohti rintalastaa. Uloshengityksellä puhalla suun kautta ulos, ja päästä nyrkit tippumaan rintakehän päälle. Toista muutaman kerran. Koputtele lopuksi sormenpäillä rintakehää.

2. Haa-hengitys: Seiso ryhdikkäästi, nosta käsivarret suoraksi kohti kattoa, aseta kämmenet yhteen. Pidä katse peukaloissa. Ota voimakas tunne mukaan, ja valmistaudu päästämään epämiellyttävästä stressistä irti. Puhalla voimakkaasti suun kautta ulos ja huokaa "haa" tai muuta, mikä tuntuu sopivalta. Älä mieti, miltä näytät tai kuulostat. Tällä uloshengityksellä taivu nopeasti eteen- ja alaspäin, heitä samalla kädet alas kohti lattiaa. Anna myös pään valahtaa alas, päästä niska rennoksi. Pidä alastulossa kuitenkin polvet hieman koukussa ja varo selän ja niskan nikamia. Tarkoitus ei ole venyttää, vaan valahtaa aivan "lötköksi". Toista harjoitus niin monta kertaa, kuin tuntuu hyvältä. Tämä on hyvin vapauttava ja puhdistava harjoitus, mikäli tunteen saa ladattua mukaan.

Ahdistavista tunteista voi olla pelottavaa päästää irti. Mitä jää niiden jälkeen jäljelle? Joudunko kohtaamaan unelmani ja todelliset intuitioni? Muutoksen tuulet... Mutta älkäämme pelätkö niitä.

Tässä vielä keinoja, jotka itse olen kokenut toimiviksi stressin hallinnassa, purkamisessa ja selättämisessä.

• Kirjoittaminen. Kirjoita paperille ahdistava tunne, tilanne, pelko tai asia. Käsittelyprosessi alkaa. Mieti ajatuskulut loppuun asti. Mikä on lopulta pahinta, mitä voi tapahtua?
• Asian purkaminen läheisille puhumalla voi olla toimiva keino, mutta joskus oman sisäisen äänen kuuntelua edistää asian pohtiminen itsenäisesti. Varo myös, ettet kuormita läheisiäsi turhaan "märehtimällä" ja tilittämällä asioita, se johtaa harvoin mihinkään hyvään. Yhdessä rakentavasti pohtien voi kuitenkin moniin asioihin saada hyviä näkökulmia ja ratkaisuja.
• Mieti, onko sinulla mahdollisuutta vaikuttaa asiaan. Jos on, toimi. Jos ei, hyväksy asia ja asennoidu siihen uudella tavalla.
• Pienten, jokapäiväisten asioiden hoitaminen tehokkaasti ja suunnitelmallisesti. Älä turhaan ota stressiä esimerkiksi siitä, muistatko tehdä jotakin. Tee muistilista, jätä tavarat sopiviin paikkoihin, äläkä jätä hoidettavia asioita roikkumaan tulevaisuuteen.
• Pelkojen kohtaaminen ja työstäminen. Meillä kaikilla on niitä. Suhtaudu omiisi opettajina. 
• Poistu mukavuusalueeltasi mahdollisimman usein, joko pienissä tai isommissa asioissa. Riko rutiinit. Itseluottamuksesi ja paineensietokykysi kasvaa.
• Ulkoile, musisoi, piirrä, maalaa, tanssi, tee mitä tahansa luovaa.
• Jokeri: Kysy neuvoa unilta. Kysy illalla nukkumaan mennessäsi mieltäsi askarruttava kysymys. Muotoile se selkeästi ja valitse vain yksi yhtenä iltana. Varaa sängyn viereen paperia ja kynä. Jos muistat unesi (keskellä yötä tai aamulla), kirjoita se heti ylös (vielä analysoimatta sen sisältöä). Pohdi myöhemmin suhteutettuna kysymykseesi, saatat yllättyä. Omalla kohdallani hyvin jännittävät unikonsultaatiot on aloitettu ja ne todellakin saavat jatkua! Tästä kiehtovasta aiheesta lisää Judith Orloffin Emotionaalinen vapaus -kirjassa...

 Aivan parasta ja rohkeaa viikonloppua, ihmiset! ♥


Kuvat: Ace0fredspades, ch4d1str0, Deviantart.

Vapaus ja vastuu

Oletko tullut ajatelleeksi, että aivan koko elämäsi on sinun tekemiäsi valintoja? Tai ainakin pitäisi olla.

Tiedostamattaan hyvin monet antavat elämänsä lipua eteenpäin luullen, että ovat itse valinneet siihen kuuluvat asiat, vaikka todellisuudessa heidät on monelta taholta aivopesty haluamaan ja valitsemaan tiettyjä asioita. Elämässäsi tälläkin hetkellä oleva sisältö on kuitenkin sellaista, josta sinun pitäisi ottaa vastuu. Sinulla on siihen valta, vaikka siltä ei aina tuntuisi.

Kiire on valinta. Tekemäsi työ on valinta. Ihmissuhteesi ja niiden laatu on valinta. Kaikkea, mitä elämässäsi tapahtuu tai mitä siihen sisältyy, et voi valita, mutta voit aina valita kuinka näihin asioihin asennoidut. Jälleen olemme siis valinnan äärellä. Mielen voima on valtava. Työstänkö asioita vai pakenenko niiden kohtaamista? Haluanko kehittää ja parantaa asioita vai tyydynkö valittamaan, ahdistumaan ja tyytymään? Valitsenko asenteen, että kaikella on kääntöpuolensa, opetuksensa ja tarkoituksensa, vai lannistunko jostakin? Ajatteletko jokaisen tilanteen mahdollisuutena oppia ja kehittyä, vai onko ajattelutavassasi sijaa turhautumiselle? Vitsauksia, epäonnea tai kurjuutta ei oikeastaan ole olemassa, mikäli valitsee toisenlaisen asenteen. Olemme kaikkine murheinemme sikäli erittäin onnekkaassa asemassa, että perustarpeistamme on huolehdittu. Loppu on sinun valintojasi.

Jos valitsee elämänsä sisällöt intohimon ja ilon pohjalta, tulee yhä useammin todella eläneeksi juuri läsnäolevassa hetkessä. Tämän hetken hyväksyminen muuttuu helpoksi ja luonnolliseksi. Samalla tulee yhä vaikeammaksi tehdä mitään, mikä ei tunnu hyvältä ja oikealta. Käy nimittäin niin, että tehtyään itsenäisiä valintoja omien tuntemustensa pohjalta, sisäistää omien valintojensa merkityksen ja voiman. Olen itse valinnut tämän hetken, joten miksi se ei tunnu hyvältä? Jotain on pielessä, ja jälleen on aika tehdä uusia valintoja.

Kuka tätä elämää ohjaa ja elää? Oman intuitionsa seuraaminen onkin pitkälti pois oppimista eri tahojen pyörittämästä aivopesusta. Osa meistä on päässyt hieman vähemmällä, mutta osaa on lingottu kunnolla. Aivopesun suorittaja voi toimia tietoisesti, mutta usein myös tiedostamattaan. Tähän asiaan heräämisestä puhutaan myös taannoin lukemassani Anthony de Mellon Havahtuminen-kirjassa. Suosittelen lukemaan, ja tästä voit lukea oivan tiivistelmän ja ajatuksia kyseiseisen teoksen tiimoilta.

Pohtikaamme siis vapautta ja vastuuta. Lisäksi parhautta ja rakkautta jokaisen viikonloppuun! ♥

Kuvat täältä ja täältä, käsi kädessä -kuva Facebookin syövereistä.

Neljä elementtiä

Olin eilen kuuntelemassa ihanien Jaakko Halmetojan ja Christoffer Westerlundin luentoa "Terveyden supersankarit", jolla puhuttiin paljon erilaisista energioista. Hyvinvoinnin teemat jaettiin perinteisiin neljään elementtiin, joihin viitaten voimme parantaa elämämme laatua sen eri osa-alueilla tässä maailmassa. Jaan lyhyesti mieleeni jääneet pointit (itsereflektiota ja hyvän tiedon levittämistä ajatellen). Lisäilin fiiliksen mukaan omia kommenttejani ja taannoisen NYT 2012 -konferenssin antia eri luennoitsijoilta.

Tuli

• Aurinko, D-vitamiini, Jaakko suositteli 125-150 mikrogrammaa päivässä ainakin pimeään vuodenaikaan. 
• Mahdollisimman paljon hyvää luonnollista valoa, loisteputkien valospektrit eivät ole sitä. Luonnonvalo, suolalamput ja muut "pehmeät" valonlähteet. Kirkasvalolamppu saattaa toimia aamulla heräämisen apuna.
• Itse vannon kynttilöiden ja muun elävän tulen rauhoittavien ja "meditatiivisten" ominaisuuksien nimeen...

Vesi

• Riittävä vedenjuonti, lähdevesi tai vähintäänkin veden suodatus. 
• Se, ettei iholta pestä hyvää ja luonnollista bakteerikantaa pois emäksisillä pesuaineilla. 
• Luonnon vesissä uiminen, etenkin kylmässä vedessä, vahvistaa immuniteettia ja on kaikin puolin parantavaa. Liittyy myöskin seuraavaan elementtiin...

Maa

• Maadoittuminen, yhteys maahan muuttaa kehomme sähkövarausta suotuisaksi. Säteily ja sähkösaaste yhdistettynä siihen, että nykyihminen on (etenkin talvella) hyvin vähän yhteydessä maahan, ei ole hyvinvoinnillemme eduksi. Koen, että saamme maasta tietynlaisen informaation, jonka avulla yhteys itseen ja maailmaan vahvistuu, asiat asettuvat mittasuhteisiinsa ja uomiinsa. Vesi johtaa hyvin sähköä, niinpä luonnon vesissä uiminen on parasta maadoitusta. Enää en tarkene olla ulkona paljain jaloin (totuttelukysymys!), mutta tunnustan halailevani puita paljain käsin (yhteys maahan) ... Tähän on tultu, koska se tuntuu hyvältä.

Ilma

• Mahdollisimman paljon raikasta ulkoilmaa! Myös kaupungeissa ulkoilman laatu on parempi kuin "pysähtynyt" sisäilma. 
• Tuuletus! 
• Ionisaattori (ilmanpuhdistin). 
• Nenäkannu, "sarvikuono" ylähengitysteiden puhdistamiseksi. Saa apteekista ohjeineen. Yhtä tärkeä rutiini kuin hampaiden pesu, sanoo Jaakko. 
• Keuhkot eivät lepää, ilma virtaa. Keuhkojemme kautta elimistöömme virtaa elintärkeää happea, mutta myös ilmansaasteita ja muita epäpuhtauksia.

• Hengitysharjoitukset ja syvähengitys lisäävät kehon ja mielen yhteyttä ja toimivat porttina moneen hyvään. Hengitys - henkisyys... Voimme tietoisesti hengittää sisäämme asenteita ja energioita, joita haluamme itsessämme lisätä, ja päin vastoin puhaltaa ulos niitä, joita emme itseemme halua.

Luennolla puhuttiin myös yleisesti henkisen kapasiteetin merkityksestä hyvinvoinnille. Christoffer sanoi jossakin vaiheessa osuvasti, että erottuaan kirkosta hän on alkanut uskoa Jumalaan. Aivan samoin on oikeastaan käynyt myös minulle. Tuntuu helpottavalta olla vapaa kaikista "arvojen lokeroista", ja löytää oma henkisyytensä ja arvomaailmansa aivan puhtaasti oman sydämen varaan rakentaen.

Nykyään jopa valtamediassa puhutaan paljon mielen voimasta ja henkisyydestä. Pointtina: "Me emme ole kehomme, meillä on keho." Ylellä esitettiin jokin aika sitten mielenkiintoinen dokumenttisarja Mielen salattu voima, jossa esitettiin tieteellistä näyttöä mm. ruumiistairtautumiskokemuksista, puhuttiin plasebolääkkeiden uskomattomista vaikutuksista, telepatiasta, ennenäyistä ja entisistä elämistä. Huikeaa pohdittavaa, valitettavasti nettikatseluaika on näissä dokkareissa päättynyt. Jos saatte jotakin kautta silmienne eteen, kannattaa katsoa.

Viime viikonloppu Jyväskylässä oli täynnä hienoja kohtaamisia, ihania ihmisiä, paljon tietoa ja tapahtumia, jotka ovat johtaneet kohdallani itsetutkiskeluun ja oman identitettini tutkimiseen - jälleen. Tämä kappale on soinut päässäni tasaisin väliajoin lauantaista lähtien, ja haluan jakaa sen sanat kanssanne. Se kolisee tällä hetkellä päässäni pyörivien prosessien kanssa hyvin yhteen. Kiitos Rikulle biisin johdattamisesta luokseni. Kappaleessa käsitellään kuolemaa ja henkisyyttä, ja saattaa olla voimauttava niille, jotka ovat aiheiden parissa viettäneet aikaa tahtomattaan tai tietoisesti prosessoiden. Sanoitukset ovat aitoja, kaunistelemattomia, ja ehkä siksi ainakin itseäni koskettavia. Ajatuksia on - eri näkökulmasta, mutta jälleen - rytmitetty neljän elementin mukaan. Olkaa hyvät.

"Sydämeni...

Silmät vesiputouksissa,

pidä minua sinun rukouksissa.

Sielua ei ole enää ruumiissas,

me muut itketään tiellä täällä tuskissa,

nauretaan välillä.

Niin häviävän pieni on aika,

niin järkyttävän hieno on sielun taika.

Mä mietin vielä kuinka kauan

kunnes on aika.

Pahimmissa myrskyissä

mielen muurin yli

toisiinsa tyrskyää totuus ja sielu.

Sydämeni...

Voin sen jo mielen muurin takaa aavistaa,

katselen uskomattoman kaunista maisemaa.

Katoavainen on hymysi,

ihmeelliset silmäsi.

Tuska suunnaton ei löydä sisimmästäni.

Muistot aarteinani,

kiitos niistä hetkistä jotka sain kanssasi viettää,

joita saan muistoissani pitää.

Maasta sinä olet tullut,

maaksi sinä olet tuleva.

Meemme Jumalan luo,

odota minua toisella puolella.

Itken ilosta ja surusta,

onnesta ja ikävästä.

Minä kärsin vielä, 

mutta sinä...

Luut, hiukset, iho, hampaat,

ne on maasta, menee maahan.

Kun kuolen, joudun ne palauttaan,

vain lainaa.

Vapaa...

 Maa ei ole minua,

en voi siihen samaistua.

Mene vaan takas, maa,

ole vapaa.

Veri, kyyneleet, hiki, virtsa,

nesteitä, ne ovat vedestä tulleita.

Minulla ne ovat vain lainassa,

eivät nekään ole minua.

Kun kuolen, ne palaavat suureen vesimassaan.

Ottakaa vaan, eivät nekään ole minä.

Ole vapaa.

Ruumiini lämpö minulta katoaa,

kuollessani en sitäkään pitää saa.

Tuli on lainassa vain vähän aikaa,

enkä sekään ole minä.

Vapaa...

Ilma keuhkoissani virtaa,

mut ei pysy paikallaan.

Sisään ja ulos,

sekin on minulla vaan lainassa.

Henkeni on osa suurta ilmaa,

sinustakin siis luopua saan.

Et sinäkään ole minä,

ole vapaa...

Kaiken aineen olen pois antanut,

missä tilassa minä siis liikun nyt?

En minä ole tässä tilassa,

tämä tilakin on vain minulla lainassa.

Jos minä en ole minä,

enkä kehoani omista,

missä on minun majapaikkani?

Missä menevät minun rajani?

En minä itseäni omista,

olen vain itselläni lainassa.

Ei minua ole olemassa,

mene vaan, ole vapaa."

Julma-Henri & RPK - Vapaa

Kehomme siis koostuu neljästä elementistä, joilla voi olla meille opetettavaa, jos annamme niiden erilaisten voimien ja energioiden virrata kehossamme. Muistakaamme kuitenkin, että keho on (erään käsityksen mukaan) vain väliaikainen majapaikkamme. Nämä ajatukset yhdessä antavat kenties aihetta laajentaa käsitystä minuudesta ja maailmasta.

Voikaa hyvin ja kohdelkaa kehoanne temppelinä. Upeinta loppuviikkoa. ♥

Kuvat (järjestyksessä): Joffi, karil, onlyhumayun, Eman333, todd587,  LilahOnTheRoof

Kun mikään ei riitä

Minimalismin kaipuu ja turhasta tavarasta eroon hankkiutuminen ovat nostaneet päätään elämässäni. Kämppiksenvaihdos ja sen mukanaan tuomien muuttohässäköiden seurailu lienee osasyyllinen ajatusten heräämiseen. Olen myös pohtinut mahdollisesti tulevaisuudessa tapahtuvaa pidempää ulkomaanmatkaa, jonka myötä tavaran radikaali vähentäminen saattaisi viimeistään tulla kysymykseen...

Olen itse asiassa ajautunut kuluneiden päivien aikana pienimuotoiseen tavarakriisiin. Enkä edes ihan pieneen. Nyt alkaa helpottaa, mutta muutama päivä sitten Lauran keräillessä omituisen välinpitämättömästi ihailtavan suoraviivaisesti ja helpon oloisesti tavaroitaan kirpparille, tuli itselleni jonkinnäköinen paniikki. Miksi mulla on näin paljon tavaroita, joita käytän harvoin - jos koskaan - ja ennenkaikkea: Miksi niistä on niin vaikea luopua?! Onko tervettä haahuilla tavaroidensa keskellä ja tarrautua huiveja pursuavaan lokerikkoon...

"Nää on kaikki niin ihania! Näistä mä en kyllä ainakaan luovu, vaikka lähtisin Intiaan meditoimaan omaisuus rinkassa! Paitsi ehkä tätä mä en oo käyttäny kauheesti... Mutta nää mä haluan kyllä pitää! Saako ihmisellä olla näin monta huivia?"

"Minttu, kukaan ei oo viemässä sulta sun huiveja... Ihan rauhassa... "

Olen siis pikkuhiljaa luopunut jo monista tarpeettomista tavaroistani, mutta tämä tuntuu olevan loputon suo. Kun luopuu joistakin tavaroista, huomaa, että niitä ei todellakaan jää kaipaamaan. Alkaa kyseenalaistamaan jälleen uusia kohteita: Tarvitsenko tätäkään? Mutta, mutta. Perusteluja säilyttämisellekin saattaa löytyä yllättävän paljon. Toisista esineistä tuntuu olevan vielä vaikeampi luopua kuin toisista, vaikka esineen käyttöaste olisi aivan yhtä matala. Omalla kohdallani luopumisen vaikeus tulee varsinkin rahallisen arvon (kalliit astiat, kalliit vaatteet) tai tunnearvon (lahja, muisto matkalta tms.) myötä. Lisäksi olen niin höperö, että pohdin kovin pitkälle tulevaisuuteen, saattaisiko tätä tavaraa tarvita myöhemmin, esimerkiksi kun perustan oman päiväkodin. (!!!) En siis haluaisi missään vaiheessa joutua ostamaan tavaroita "uudestaan", mutta toisaalta tällä hetkellä käyttämättömät tavarat ahdistavat nurkissa. Nämä lienevät luonnollisia reaktioita, mutta niitä on uskoakseni erittäin hyödyllistä kyseenalaistaa.

Kaikki esineet ovat kuitenkin vain esineitä. Kaikista esineistä ei kenenkään tarvitse luopua, mutta olisiko vapauttavaa elää ollen vastuussa vähemmästä tavaramäärästä? Kuinka monet esineistä ovat meille statussymboleja ja turvaobjekteja, jopa syy elää samanlaisena toistuvaa, turvallista mutta vähemmän kehittävää elämää viettäen pitkiä aikoja samassa paikassa? Jos lähdemme matkalle, tavarat ikään kuin kutsuvat meitä palaamaan. Elämässä on hyvä olla tukikohtia, mutta pitääkö jokaisella olla jatkuvasti oma, ja siellä omat tavarat?

"No näitä lautasia voi tarvita joskus näin paljon, jos tulee vieraita..." Niinpä niin. Kämppikseni ehdotus oli, että järjestetään tuparit "tuo oma lautasesi"-teemalla. Loistava idea!

Käytännön tasolta pohdintani tavaroista ja niiden täyttämästä elämästä ovat luisuneet suorastaan filosofian puolelle... Tässä lisää ajatuksia, joita esineiden omistamisen kyseenalaistaminen toi tullessaan:

Olen saanut tämän lahjaksi... Mitä lahjan antaja ajattelisi, jos tietäisi, että luovun tavarasta? Onko kenelläkään oikeutta loukkaantua siitä? Jotkut lahjat voivat olla rakkaudella valittuja tai jopa itse tehtyjä, mutta silti jossakin vaiheessa sen omistajalle voi tulla tunne esineen tarpeettomuudesta. Näin tapahtuu varmasti usein ja nopeasti etenkin niiden lahjojen kohdalla, jotka on hyvää tarkoittaen mutta ajattelemattomasti valittu. Jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään ja siitä, mitä tavaroita siihen kuuluu. Mikäli lahjan antaja ei ymmärrä näkökulmaasi tavarasta luopumiseen, hän ei todennäköisesti ymmärrä sinua ihmisenä muutenkaan kovin syvällisellä tasolla. Lahjan antajalle ei tietenkään tarvitse kertoa, että tavara on lähtenyt eteenpäin. Mikäli asia kuitenkin tulee ilmi, on syytä valottaa omaa näkökulmaansa ja toivoa, että yhteinen sävel asiasta löytyy. Aineettomat lahjat (tai kukkaset tai ruoka) ovat nykyään itselleni ainoita mieluisia, ja läheiseni tietävät sen myös. 

Miten esineen rahallinen arvo on sidoksissa sen käyttöarvoon eli käyttöasteeseen? Miksi Pentikin astioista on vaikeampi luopua kuin halpisastioista, vaikka en käyttäisi niitä koskaan? Ajattelemme varmasti joskus näissä tilanteissa jopa tulevia sukupolvia, ja onkin ehdottomasti hyvä valita silmää miellyttäviä, laadukkaita ja kestäviä esineitä elämäänsä. Laatu ja hinta eivät kuitenkaan aina edes kulje käsi kädessä, vaan olemme itse kukin ehdollistuneet brändien voimaan... Kalliit tavarat eivät kasva korkoa (suurin osa kalliimmistakin tuotteista on kuitenkin ihan bulkkitavaraa, jonka rahallinen arvo ei tule koskaan nousemaan) tai tuota kaapissa rahaa. Sen sijaan myymällä ne eteenpäin niiden käyttöaste toivottavasti nousee, ja käytetyn tavaran ostaminen vähentää aina uusien ostoa, ja vähitellen niiden tuotantoa säästäen luonnonvaroja. Olen myös alkanut vierastaa rahan liikuttelua kokonaan, ja olen pisteessä, jossa voin mielelläni lahjoittaa tavaroita pois tai vaihtaa niitä tarpeellisempiin rahallisesta "tasa-arvoisuudesta" niinkään välittämättä. (Myönnettäköön, ettei nyt hirveän suurista rahasummista kuitenkaan toistaiseksi voida tähän tapaan puhua...) Tavaran käyttöasteella on minulle kuitenkin tällä hetkellä erittäin suuri merkitys!

Miksi mielestämme koskaan ei ole tarpeeksi? Vaikka meillä olisi riittävästi (ja aivan liikaa) ehjiä, käyttökelpoisia esineitä, ostamme silti välillä uusia "kun tää on niin hieno!" -mentaliteetilla. Vaihtelu virkistää, mutta vanhoista ei silti osata luopua. Ja kuinka lyhytkestoista onkaan tavaroiden tuoma ilo! Koskaan ei ole tarpeeksi. Onnea ei voi löytää itsensä ulkopuolelta. Maapallo ei myöskään kiitä tästä ajattelumallista, etenkään jos uudet "päivän piristäjät" ostetaan uusina käytetyn suosimisen sijaan. Villi veikkaukseni on, että tässä maailmassa olisi tällä hetkellä jokaiselle ihmiselle riittävästi astioita, muita käyttötavaroita, vaatteita, huonekaluja, koriste-esineitä, kulkuvälineitä ja aivan kaikkea materiaa moneksi, moneksi vuodeksi eteenpäin. Tavarat pitäisi vain jakaa tasaisesti ja käyttää mahdollisuuksien mukaan myös yhteisesti. Voisimme pysäyttää kaikenlaisten arkipäivän esineiden tuotannon pitkäksi aikaa, eikä kenellekään kävisi mitenkään.

Tavara-ahdistukseni on nyt hellittänyt, sillä ymmärsin tämän aiheen olevan laaja ja prosessoimista vaativa asia. Tavaroista voi luopua pikkuhiljaa, sikäli mikäli niiden omistaminen ahdistaa. Kyseenalaistaminen ja laatikon ulkopuolelle katsominen on kuitenkin aina hedelmällistä - siksi haastankin jokaisen oikeasti pohtimaan suhdettaan materiaan ja kulutukseen. Ja nämä oivallukset eivät välttämättä todellakaan synny yhdessä illassa.

Lempeänä lopetuksena toimikoon Uppo-Nalle. (Vinkki vinkkinen muille lasten kanssa touhuaville...) Johdatus minimalismiin lasten kielellä:

                          "Ihmiset tahtovat kaikenlaista,                           

vieraita tavaroita vieraista maista.

Pian ovat kaapit täynnä kamaa,

Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.

Ei iloon tarvitse tavaraa hankkia,

siihen ei tarvita edes pankkia."

   - Elina Karjalainen -

Päätän pohdintani peräti kahteen kuluneeseen kliseeseen: Joskus vähemmän on enemmän sekä laatu korvaa määrän. Kiitän, kuittaan ja toivotan jokaiselle ihanaa, ajatustentäyteistä viikon jatkoa! ♥

PS. Laura linkitti minulle myöhemmin vielä tämän kysymyslistan, josta on varmasti apua jokaiselle tavaran kanssa säästä vs. heivaa -kamppailua käyvälle!

Kuvat: TheNass,  Kasmiria, 38DDmisswhiplash, deviantart.com

What is beauty?

Haluan jakaa kanssanne David Wolfen Eating for Beauty -kirjan lopusta löytyvän runon. Olen varioinut sitä vapaasti poimimalla vain tietyt kohdat, alkuperäinen on vielä paljon pidempi. Wolfessa asuu selvästi sisäinen runoilijapoika. Kauniita ajatuksia kauneudesta.

"What is beauty?

Where do we start?

Did you expect

That everything

is perfect?

It's the way we're designed.

Beauty feeds the mind.

Thoughts of the ideal

Create an energy field.

Form an attraction

And each proper action.

Beauty peels,

Reveals,

The deep meaning

Of inner cleaning.

What is beauty?

Could you describe?

Is it possible to become

So much more alive?

Beauty brings rewards so great

To completely rewrite your fate.

Whatever spell you're living in,

Beauty can take you in,

Balance yang and yin,

Turn a loss to a win,

Make you an angel.

And if you're clever,

If you seek and you endeavor,

And notice the way you've been leaning,

You'll discover the meaning:

Beauty is a feeling."

Kauniita ajatuksia, kauniita sanoja, eleitä ja tekoja, kaunista ruokaa, kaunista musiikkia, kauniita kuvia. Annetaan niiden täyttää elämämme. Kaunista päivää! ♥

Kuvat: Grasmaayer, Deviantart.