16. joulukuuta 2011

Joulukuusi







































Keittiöstämme on viimeaikoina löytynyt paljon lämmintä tunnelmaa ja mahtavia keskusteluja. Kyllä se on kodin sydän.

Olemme Lauran kanssa molemmat herkästi innostuvaa sorttia, ja saamme revittyä suunnatonta iloa pienistä asioista. Vai ovatko ne sittenkään niin pieniä? Olen kirjoittanut ylös, mitä kaikkea olemme fiilistelleet kuluneen kuukauden aikana.

Ihanuutta mielestämme on esimerkiksi...

  • Se, kun biojätettä kertyy enemmän, kuin sekajätettä.
  • Edulliset, tarpeelliset kirpparilöydöt. Mm. espressopannu 4 €.
  • Turhista tavaroista luopuminen.
  • Kookosöljy. Herkullinen maku ja monipuoliset käyttökohteet! Mm. luomupopcornit kookosöljyssä paistettuna ja Herbamarella maustettuna...
  • Aamucappucino.
  • Ex-tempore viini-juusto-iltamat.
  • Kauniit ruoka-aineet esillä lasipurkeissa.
  • Epäonnistuneen sokerointimassan kaunis väri. Niin... Kaikessa on jotakin hyvää. ;)

Joku voisi pitää meitä tärähtäneinä, mutta mitäpä siitä. Suosittelen listaamaan välillä ylös mieltä lämmittäviä asioita. Ja ennenkaikkea fiilistelemään... Kaikkea! Lisäksi haluan virallisesti julistaa mitätöidyksi vanhan kansan sananlaskun: "Kenellä onni on, se onnen kätkeköön". Noin.

Postitiivisuutta ja parasta viikonloppua!

3 kommenttia:

  1. Se on kyllä niin totta, että tavaroista luopumisesta tulee erittäin hyvä olo. Mulla on tapana antaa ystävilleni vaatteita, joita en pidä ja koruja ja kynsilakkoja..mitä vaan! Siitä ei ole koskaan tullut muunlainen olo kuin ja vaan hyvä.

    VastaaPoista
  2. haha mulla on kans tapana fiilistellä kaikkee tyyliin tapettien kuoseja tai jotain väriasetelmia tai soppakauhaa :DDD ihan niinku arkipäiväsiä asioita. Se on niin parasta avaa silmät ja kattoo kaikkea niinku lapsi, ilman mitään mielen assosiaatioita.. kaikesta tulee niin törkeen kaunista ja upeeta <3

    VastaaPoista
  3. Kyllä! Molemmat jutut aivan totta. Tänään meidän fiilistely sai taas uusia muotoja, kun tajuttiin kuinka hyvin meidän keittiössä eri esineet ja pinnat sopii väriensä puolesta yhteen, ja ne on siis ihan vahingossa ja suunnittelematta toteutuneet... Pieniä suuria asioita!

    VastaaPoista