6. tammikuuta 2012

Elämysmatkalla.

Jotain on ehkä naksahtanut päässäni positiiviseen suuntaan, sillä tänään kävellessäni Hatanpään puistossa koin todellisia ahaa-elämyksiä. Kun havainnoin ympäristöäni ja olin täysin läsnä hetkessä, päässäni risteili mm. seuraavanlaisia ajatuksia...






































Kuinka monet etelän lämmössä asuvat ihmiset pitäisivätkään tätä meidän talvista luontoamme upeana elämyksenä? Emme aina muista arvostaa sitä, mikä on lähellä. Matkailuneuvojana työskentelevä kämppikseni Laura vahvisti tätä ajatusta kertomalla kreikkalaisista asiakkaistaan, jotka olivat tulleet Suomeen ja halusivat päästä luistelemaan ja pulkkamäkeen... Meille perinteisiä juttuja, mutta heille suuria elämyksiä. Voisimmeko itsekin kokea joka päivä elämyksellisiä hetkiä lähiympäristössämme? Voimme, sen todistin tänään omakohtaisesti. Kaikki on mielestä kiinni. Jos hakee ympäriltään kauneutta ja kohdistaa huomionsa siihen mitä on, löytää kauneutta ja kiitollisuutta herättäviä asioita. Kaikki näyttää siltä, kuin sen näkisi ensimmäistä kertaa.

Kuinka hieno ja vaikuttava voikaan olla maisema täällä Pohjolassa, kun Pyhäjärven aallot piiskaavat rantakiviä voimallaan. Kuinka kylmältä vesi näyttääkään, ja kuinka jännittävä on ajatus siitä, että kahta päivää aikaisemmin kävin itse uimassa. Toppatakin alla on ihanan lämmin, vaikka kasvoja vihmoo viima. Ympärillä on mustaa, valkoista ja niin monenlaisia, kauniita harmaan sävyjä. Taivas on harmaa, puiden rungoista ja maasta löytyy samoja sävyjä. Maisema on täynnä voimakkaita kontrasteja ja karua kauneutta. 
Kuinka hienoa onkaan rivistö tummia puita, joihin tuuli on heittänyt lunta vain toiselle puolelle runkoa ohueksi raidaksi alhaalta ylös asti.

Valoisa aika on nyt lyhyt, mutta pitenee jatkuvasti. Kuinka monipuolinen elinympäristömme onkaan neljänä erilaisena vuodenaikana, ja kuinka jokainen päiväkin on täysin erilainen. Kuinka jännittävältä näyttääkään lahdenpoukama, jossa jään raja kipuaa vähitellen kohti ulappaa sinne, missä aallot vielä tänään tyrskyävät.






































Kuinka sympaattiselta vaikuttaakaan vanha rouva, joka köpöttelee kävelysauvojensa kanssa vastaan, katsoo silmiin ja nyökkää? Hymyilen hänelle. Kuinka paljon tällainen ele lämmittääkään meitä täällä kylmyyden keskellä. Vanhukset muuten katsovat todella usein silmiin ja ikään kuin toivovat pientä huomionosoitusta. Tarkkailkaapa vastaantulijoita. Jos vanhuksille hymyilee, he tulevat usein juttelemaan. Vietin juuri taannoin erään mielenkiintoisimmista bussimatkoista kotoa keskustaan jutellen kotipysäkillä tapaamani 86-vuotiaan herran kanssa matkustamisesta, sota-ajoista ja sen sellaisesta. Arjen elämysmatkailua tämäkin.

 




































Kuinka ihanaa on tulla lenkin jälkeen kotiin vain huomatakseen, että kämppikset ovat kokkailleet buritoja Amerikan malliin, lämmittävillä mausteilla höystettynä. Kiitos!

Elämä on elämys. Rakastetaan sitä. ♥


Kuvat: Ivan-Suta, eXXeQt, SweetCocaine, Deviantart.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti