16. tammikuuta 2012

Think about...

Kuinka tasapainoilla ajatustemme kanssa niin, että samaan aikaan tiedostamme niiden valtavan voiman, ja kuitenkin suhtaudumme niihin vain ajatuksina? Voisin näin lonkalta heittää ilmoille uuden sananlaskun: Ajatus on hyvä renki mutta huono isäntä.






































Aina, kun mieli harhailee menneessä tai tulevassa, peloissa tai toiveissa, tietoisuutemme ei ole tässä hetkessä. Ajatusten virtaan harhautuminen aiheuttaa usein kärsimystä. Ajatukset ovat vain ajatuksia, niillä ei ole todellisuuspohjaa.

"Vie tietoisuutesi ajatustesi tuolle puolen, siihen, joka ajattelee. Se paikka on aina rauhallinen, meidän jokaisen sisällä." Näin toteaa usein joogaohjaajani Martti.

Ja kuitenkin: Olemme mitä ajattelemme. Vedämme puoleemme sitä mitä annamme ympäristöömme. Kaikki, mitä ajattelemme, puhumme ja teemme vaikuttaa siihen energiaan ja värähtelytasoon, jota annamme itsestämme. Tätä myös vedämme puoleemme. Koko elämämme rakentuu jatkuvasti sen mukaan, mitä ajattelemme.

"Kiitollisuus osaksesi langenneesta runsaudesta takaa sen, että saat runsautta jatkossakin."
- Muhammad (570-632)


Vaatiikin siis melkoista mielenhallintaa ja tietoisuuden suuntaamista, jotta pystymme käyttämään ajatuksiamme lisäämään onnellisuutta ja hyvinvointia. Se on mahdollista ajatuksen voimalla. Voimme myös lisätä kärsimystä, ahdistusta ja ongelmia, mikäli annamme ajatustemme askarrella niiden parissa. Ajatusten voima on huikea, niin hyvässä kuin pahassakin.

"Mikään ei ole hyvää eikä pahaa, ellemme sitä siksi ajattele."
- William Shakespeare (1564-1616)


Think about that. Parasta viikon jatkoa! ♥

 



2 kommenttia:

  1. "Vie tietoisuutesi ajatustesi tuolle puolen, siihen, joka ajattelee. Se paikka on aina rauhallinen, meidän jokaisen sisällä." Lause sai melkein silmät kostumaan, kosketti jotain tuolla kaiken tän ajatushälinän takana... :) Huippu teksti TAAS<3

    VastaaPoista
  2. Voi muru! Tuo on kyllä ihana ja rauhoittava lause ja ajatus. Kiitos! <3

    VastaaPoista