Pienen pojan elämää

Tarina alkaa kollegoitani tai muita lasten parissa puuhastelevia todennäköisimmin kiinnostavalla teemalla, mutta päätyy yleismaailmallisempaan pohdiskeluun...

Luin tänään päiväkodissa lapsille päiväuniaikaan huikeaa kirjaa: Kirsti Kivisen ja Annami Poivaaran Unipuu - hyvänyön satuja. Kirjan on kuvittanut pettämättömällä tyylillään Camilla Mickwitz. Kirjassa on lyhyitä, muutaman sivun mittaisia tarinoita, jotka on sepitetty juurikin nukkumaanmenoaikaa ajatellen. Tähän mennessä lukemissani tarinoissa on ollut todella mukavia teemoja ja kielellinen ilmaisu on mielestäni jotakuinkin kunnossa. Melko yksinkertaisella tyylillä ja lyhyillä lauseilla ilmaistuina tärkeät pointit eivät mene lapsilta ohi, ja tarinat sopivat myös pienimmille lapsille. Kieli on toki vanhahtavaa, sillä kirja on ilmestynyt vuonna 1975. Tämän kirjan kohdalla pätevät kuitenkin sanonnat "Kyllä ennen osattiin" tai "Vanha on parempi kuin pussillinen uusia".... Olen joutunut törmäämään jo niin moneen laaduttomaan lastenkirjaan lyhyellä varhaiskasvattajan taipaleellani, että arvostan toimivaa, rakkaudella rakennettua lukupakettia, kun sellaiseen törmään.






































Eläinten elämää -nimisessä tarinassa Mika-poika päätyy luontoretkellään psykedeelisesti kokemaan erilaisten eläinten elämää aina muurahaisesta kastematoon ja siiliin... Lopuksi hän muuttuu takaisin pikkupojaksi, ja tarina loppuu tähän hienoon, lasten kielellä esitettyyn oivallukseen:

"Mikaa alkoi askarruttaa, minkälainen on pienen pojan elämä ja minkälainen on ihmisen koko elämä. Mutta sitäkään ei pääse kurkistamaan kuin juuri tätä päivää. Mitä huomenna tapahtuu, on salaisuus. Pienen pojan elämä on oikeastaan aika jännittävää. Mika oli tyytyväinen siihen, että hän oli ihminen."

Lääkkeenä lähdevesi ♥

Päiväkodin seinältä.

Elo päiväkodissa on ollut mielenkiintoista ja mukavaa. Jaksan jatkuvasti innostua siitä, kuinka monella tavalla ja tasolla varhaiskasvattajan työtä voi tehdä. Heittäydytkö vai vetäydytkö? Toteutatko vai suunnitteletko vain? Yritätkö kaikkesi vai irtisanoudutko vastuusta? Toimitko itseäsi vai lasta ajatellen? Kunnioitatko vai tuomitsetko? Välitätkö positiivista vai negatiivista energiaa? Aktivoitko vai passivoitko? Oletko läsnä vai ajatuksissasi muualla?

Laatutietoisuus on etsiytynyt elämäni osa-alueille työntekoa myöten. Kuten tarinassakin muistutettiin, hetkessä eläminen on avain kaikkeen. Vain tästä hetkestä voit löytää itsesi ja alkaa kehittymään kohti haluamaasi suuntaa. Pysähdy hengittämään ja käytä kaikkia aistejasi. Keskity jokaiseen tehtävään ja nauti siitä. Opi antautumaan hetkelle ja tilanteelle. Opi tarkkailemaan ja ymmärtämään reaktioitasi ja tunnetilojasi. Jos et pidä jostakin, muuta sitä, poista se elämästäsi tai antaudu sille täysin. Jos nämä ajatukset tuntuivat sekavalta löpinältä, mutta kiinnostaa hieman, mistä nyt tuulee, niin lue Eckhart Tollen Läsnäolon voima. Se on itselläni vielä kesken, mutta on vaikuttanut jo paljon.

Lapset eivät vielä juurikaan pohdi tulevaa, perusta menneestä tai ole kiinni kellonajassa. Se tekee heille hetkeen heittäytymisestä luontaisempaa. Nyt-hetken päästäminen elämääsi ei silti tarkoita taantumista, vaan uudelleen itseensä yhteyden löytämistä.

Olen pohdiskellut tätä aihetta kovasti viime aikoina, enkä ole ehkä koskaan ollut onnellisempi.
Kauniita hetkiä jokaiselle!