Ilmiö nimeltä elämä

Lueskelin iltani ratoksi Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut - elämän paradoksit -nimistä teosta. Hellsten kokoaa kirjassaan oivalluksia yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, ne ovat syntyneet hänen työskennellessään omien ja toisten ihmisten muutosprosessien kanssa. Eräässä kohdassa hän pohtii ihmisen elämänkaarta jatkuvien suurten muutosten sarjana, sekä kuoleman hyväksymistä osaksi tätä elämänkulkua. Haluan jakaa kanssanne tämän yhdenlaisen näkökulman siitä, kuinka suhtautua elämään, sen hallintaan tai "suorittamiseen". Mustalla huumorilla... Hyväksyen, uteliaasti, rohkeasti? Suorittamatta, eläen.

"Elämä on prosessi, jossa alituisesti kuollaan ja synnytään. Se on matka, jossa ollaan perillä silloin kun ollaan liikkeellä. Tietenkin perille saavutaan aina silloin tällöin, mutta vain hetkeksi lepäämään. Matka jatkuu ja teltta on taas käärittävä kokoon ja suuntauduttava uuteen tuntemattomaan. Tällaista loputonta liikkeelläoloa ja matkantekoa elämä on aivan alusta lähtien. -- Mikä valtava vastuu ihmiselle annetaankaan! Ihminen jotenkin repäistään elämästä ulos kun hänelle annetaan kyky asettaa elämä kyseenalaiseksi. Elämää ei tästä lähtien (syntymä) vain eletä vaan sitä myös tarkastellaan ilmiönä. Mikä valtava muutos, mikä valtava vastuu! Miten ihminen tästä selviää? Miten hän voi oppia samalla elämään ja samalla olemaan tästä elämisen tosiasiasta ulkopuolinen? Tässä hänelle pähkinä purtavaksi.

Hän siis lähtee elämä-nimiselle matkalle ottamaan asiasta selvää. Mutta pian hän kauhukseen alkaa aavistaa, ettei tämäkään ole hänen lopullinen määränpäänsä vaan edessä, jossain kaukana häämöttää jokin uusi hirvittävä selittämättömyys. Hän alkaa tajuta lähteneensä matkalle, jossa hänen on määrä tuhoutua! Koko matka siis tehdään vain sen takia, että saataisiin elämä tuhotuksi. Tämä tietoinen, arvokas uusi projekti on alusta asti ohjelmoitu tuhoamaan itsensä. Tämän tosiasian kanssa on elettävä ja vieläpä suhtauduttava projektiin vakavasti. Onko missään mitään järkeä, onko missään mitään mieltä, onko missään mitään turvaa?

Kun ihmisen elämää tarkastelee tällä tavoin järkyttävien muutosten sarjana, on helppo huomata, ettei elämää tosiasiassa voi hallita. Koko ajatus hallinnasta on naurettava. Jotta elämää voisi hallita, täytyy ainakin tietää, mistä ollaan tulossa ja minne täältä ollaan menossa. Kun ei siitä ole hajuakaan, ei voi olla myöskään mitään käsitystä siitä, miten tällaista kummallista projektia tulisi suunnata. Ei siis jää muuta vaihtoehtoa, kuin suostua tähän elämä-nimiseen ilmiöön, ryvettyä ja rutistua siinä aivan samoin kuin silloin alussa, kun tultiin pitkin synnytyskanavia ja oltiin kuolla jo elämän ensirutistuksessa."

Näihin ajatuksiin, näihin tunnelmiin. Sateinen Juupajoki vaikenee, mahtavinta viikon jatkoa jokaiselle. ♥

Kuva.