Mitä minulle jää?

"Mitä jää jäljelle kaikesta ongelmalliseen elämäntilanteeseesi liittyvästä pelosta ja kaipuusta, joka vie päivittäin suurimman osan huomiostasi? Muutaman sentin pituinen viiva syntymä- ja kuolinpäiväsi välissä hautakivessäsi. Tämä on masentava ajatus egoon kiinnittyneelle minuudelle."

- Eckhart Tolle - Tyyneys puhuu

Inspiroiduin jälleen kerran pohtimaan sitä, kuinka ihminen rakentaa itsensä ja olemisensa helposti ulkoisten asioiden varaan. Minuus nähdään erheellisesti kaiken sen kautta, mitä on saanut elämäänsä ulkopuolelta. Monesti tällaisia asioita ovat esimerkiksi ammatti, statukset, ulkonäkö, raha ja materia, ihmissuhteet ja se, millaisena kuvittelee muiden ihmisten näkevän itsensä. Ei ymmärretä tilanteiden muuttumista. Esimerkiksi kaunis ihminen saattaa olla seuraavana päivänä todella ruma (joutuessaan vaikkapa onnettomuuteen), mutta muuttuuko hänen minuutensa sen myötä? Työelämässään menestyvä voi saada potkut. Urheilija voi loukkaantua pysyvästi. Nämä ovat merkittäviä asioita, jos minuus on rakennettu niiden varaan! Joskus myös jatkuva kokemusten ja elämysten etsiminen tai vaikkapa erityislahjakkuuden hiominen saattavat olla merkkejä siitä, että jotakin oman itsen ulkopuolelta tulevaa tarvitsee minuutensa koossa pitämiseen. Ihmisen elämässä on tietenkin luonnollisesti paljon sisältöä, ja hyvä niin. Se onkin sitten eri asia, miksi tietyn ihmisen elämässä on juuri tietynlaista sisältöä. Kumpuavatko asiat pikemminkin muiden odotuksista tai omista, vääristyneistä käsityksistä ja arvomaailmasta, kuin intohimosta ja oman intuition seuraamisesta?

"Kun tajuat, että mitään ei puutu, koko maailma on sinun." -Laotse 500 eKr.

Loppujen lopuksi onnellisuutta ei käsittääkseni voi löytää mistään itsensä ulkopuolella olevasta. Kun tämän asian oivaltaa, katoaa elämästä paljon turhaa kuormaa. Kuolemanpelko, menettämisen pelko ja monenlaiset riippuvuudet ovat tästä hyviä esimerkkejä. Tolle on kirjoittanut jotakuinkin, että elämän salaisuus on "kuolla ennen kuin kuolet, ja ymmärtää, ettei sillä ole merkitystä." Mitä tämä tarkoittaa? Mielestäni sitä, että merkitystä on oikeastaan vain niillä asioilla, jotka viet mukanasi kuoleman hetkellä. Ja sitä, että tässä hetkessä tapahtuu koko elämä. Menneisyyteen takertuminen tai tulevaisuuteen kurkottelu eivät edistä onnellisuutta, sillä niissä oleellista on aina olosuhteiden, ihmisten ja muiden ulkoisten asioiden värittämä linssi, jonka läpi asioita tarkastellaan. Tämä aiheuttaa helposti pelkoja, odotuksia, ennakkoluuloja ja muuta, jonka varaan ehjää minuutta ei pysty rakentamaan.

Mielenkiintoinen asia tässä yhteydessä on kaikkien ihmissuhteiden ohella erityisesti parisuhde. Kuinka sellainen voisi koskaan olla toimiva tai onnellinen, mikäli aikaisemmat pohdinnat pitävät paikkansa? Tämä blogikirjoitus sai minut eilen pohtimaan aihetta, joka on muutoinkin pyörinyt lähiaikoina mielessä. Pohdiskelujeni tulos pähkinänkuoressa: Toista ihmistä ei voi vaatia tai odottaa korjaamaan tai parantamaan mitään omassa elämässään. Tilanteen tulisi olla sellainen, että molemmat kokisivat olevansa onnellisia ja ehjiä ilman toista, mutta parisuhde (tai miksi ikinä halutaankaan sen kaltaista tilannetta nimittää) toisi osapuolten elämään pelkkää "bonusta", ikään kuin lisää mausteita ja vivahteita. Molempien pitäisi ymmärtää, että elämä muuttuu koko ajan. Ihmiset muuttuvat, tilanteet muuttuvat, tunteet ja tarpeetkin muuttuvat. Lähtökohdan tulisi olla vapaa odotuksista ja vaatimuksista, myöskin parisuhteen jatkuvuuden vaatimuksesta.

Scandinavian Music Groupin kappale Lopulta olemme kuitenkin yksin on mielestäni todella kaunis ja lyriikoidensa puolesta jopa nerokas. Olen rakastanut sitä jo kauan, mutta tätä onnellisuuden ja minuuden rakentumista pohdiskellessani sen sanoitukset avautuivat minulle vielä kerran uudelleen. Olen antanut kappaleen aikaisemmin muodostaa hieman surumielisen tunnelman. Onko rakkaus muka näin toivotonta? Olenko tosiaan yksin? Ajatukseni ovat kehittyneet niin, että nyt koin kappaleen sanoman kokonaisuudessaan positiivisena ja helpottavana, melkeinpä pyhänä, niin hienolla tavalla siinä ilmaistaan asioita, jotka yhdistän tämän kirjoitukseni aiheisiin. Olisin linkittänyt kappaleen vaikkapa Youtubesta, mutta siellä ei kyseistä biisiä näkynyt säällisenä versiona olevan. Tässä siis sanat, mutta suosittelen myös kuuntelemaan. Terhi Kokkosen ääni on niin kaunis ja herkkä, että tässähän vallan liikuttuu.

"Katso, minä opin irrottamaan .

Näetkö, kuinka käteni ei hae mitään?

Sen mikä on pahaa, minä unohdan.

Jos näen jotain hyvää, ohi kävelen.

Lopulta olemme kuitenkin yksin.

Minulle jää kertomus
joka muistuttaa elämääni.

Minulle jää ylleni satanut puiden pöly.

Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään.
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat.

Ketään ei voi tuntea kokonaan.

Ketään ei voi viedä mukanaan.

Lopulta olemme kuitenkin yksin.

Minulle jää villikuminan tuoksu 
hiljaisella aukiolla."

Muistetaan siis, mitä lopulta jää. Kaunista tätä hetkeä. ♥

Kuvat

Deviantartisteilta.