26. lokakuuta 2011

David Wolfe: Eating for Beauty

Amerikkalainen "ruokaguru" David Wolfe on pöllähtänyt elämääni lähiaikoina kahdelta kanavalta: Kirjan ja seminaarin muodossa. Olen toki törmännyt tämän hyvän olon ja terveyden lähettilään oppeihin monesti netissä, mutta kulunut viikko on ollut niin täynnä Wolfea, että jotakin on pakko jakaa. Keskityn tässä postauksessa kanavoimaan pienen esittelyn kirjasta Eating for Beauty, jonka sain ihanasti ystävältä lainaan ja luin intohimolla.

Monenlaisista ruokavalioista olen kuullut, mutta että beauty diet... Pinnallinen lähestymistapa ruokavalion muodostamiseen? Kirjan luettuani - ei kuitenkaan. Wolfe painottaa jatkuvasti ajatusta kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja terveyden yhteydestä kauneuteen. Sopivan hoikka vartalo, puhdas iho, kiiltävät hiukset ja vahvat kynnet, terveet hampaat ja hyvä ominaistuoksu ovat eräitä kauneuden mittareita, joita ihmiset jatkuvasti yrittävät saavuttaa, usein kehoaan ulkoa päin tuunaten. Nämä kaikki, sekä (tärkeimpinä?) kirkkaat silmät ja tietynlainen valovoimainen säteily ovat kuitenkin niitä asioita, jotka jokaisen on mahdollista tuoda osaksi ulkoista olemustaan ruokavalion avulla.

"Proper nutrition is an art. It is an art form. Every bite is a brush stroke. Every swallow is a new color. Each meal is a cloud or a tree or a flower - a piece of the beautiful painting that you are becoming. You are becoming even more attractive work of art each day. You truly are a work of art in progress."

Wolfe aloittaa pohtimalla kauneuden olemusta. "Anything worth having is worth working for", lainataan Andrew Garnegie'ta. Päästään näkemykseen, että kauneus on valinta, saavutus ja vähä vähältä ansaittavissa oleva asia. Kauneus on prosessi, joka on jatkuvassa liikkeessä, ja fyysinen olemuksemme muokkautuu jokaisen valintamme ja tekomme mukaan. Sielun, mielen tai henkisen hyvinvoinnin osuuden näen itse molempiin suuntiin toimivana ketjureaktiona ulkoiseen kauneuteen nähden: Kumpikin ruokkii toista. Kauneus on tunnetusti katsojan silmässä, mutta elinvoima ja terveys ovat luonnollisella tavalla kaunista ja inspiroivaa useimmille meistä.

"Beauty is found in glowing form, grace, electromagnetism, and symmetry. These are the admirable culinary qualities that make raw foods so wonderful. Adopting the raw-food lifestyle will put you in nature's beauty parlor. It will bring color and vibrancy back into your complexion and cuisine."

Wolfe käsittelee kirjassaan yllättävänkin monipuolisesti erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin kauneuteen ja terveyteen. Ruoan nauttimisen kuitenkin ollessa yksi perustarpeistamme ja päivittäisistä toiminnoistamme, sen merkitystä kehomme ja mielemme muokkaajana ei tietenkään kannata aliarvioida. Siksi näihin kansiin on pakattu beauty diet. Suosittelen ehdottomasti lukemaan koko teoksen, mutta inspiraation herättelemiseksi (ja omaksi muistiokseni) lataan tähän merkittävimpiä pointteja. Enjoy!

       "Kauneusruokavalion" kulmakivet ovat:
  • Puhdas, kypsentämätön, kasvisruoka. Kehon happo-emäs -tasapaino: Kehon tulisi olla emäksinen, ja tätä edistää parhaiten tuoreet kasvikset ja etenkin lehtivihreä. Kuumentaminen tuhoaa vitamiinit ja tekee osan kasviksista myös kehoa happamoittaviksi.
  •  Lähdevesi
  •  Ravinteiden yhdistely. Esimerkiksi rasvat ja hiilihydraatit eivät sovi yhteen.Yksinkertainen on kaunista, Wolfe suosittelee syömään vain yhtä eläinperäistä/kuumennettua ruoka-ainetta yhdellä aterialla. 
  • Luonnolliset, kuumentamattomat rasvat. Etenkin kylmäpuristetut oliivi-, hampunsiemen- ja kookosöljyt sisäisesti ja ulkoisesti  käytettyinä.
  • Kehon puhdistaminen hiivasta ja loisista
  • Munuaisten ja maksan toiminnan tukeminen 
  • Mineralisaatio: Pii, rikki (MSM), sinkki, rauta, magnesium
  • Ruoansulatuksen ja suoliston hyvinvointi: Entsyymit ja probiootit

Eri tavoin kauneutta erityisesti aktivoivia ruoka-aineita:
  • aloe vera
  • rucola
  • takiaisenjuuri
  • kookosöljy
  • kurkku
  • durian
  • viikuna
  • hampunsiemen
  • kurpitsansiemen
  • macadamiapähkinä
  • nokkonen
  • oliivi
  • sipulit
  • papaija
  • retiisi
  • kurkuma
  • vesikrassi

Kauneutta vähentäviä ruoka-aineita:
  • kuumennetut rasvat. Myös pastöroidut maitotuotteet kuuluvat tähän kategoriaan. Kookosöljy ja voi ovat vähiten haitallisia kuumennettuina.
  • peruna
  • pavut
  • valkaistu sokeri ja tärkkelys

Miten, miksi? Kaipaatko tarkennusta? Lue kirja! (Tai kysy kommenttiboksissa! :)) Hankin sen varmasti jossakin vaiheessa omaksi, saa lainata. Saatan myöhemmin purkaa Wolfen maanantaisen Helsingin seminaarin antia. Mies on todellakin täynnä elinvoimaa, energiaa, ja hänen olemuksensa inspiroi ja innosti. Good stuff, suosittelen perehtymään.

Kauneudentäyteistä viikon jatkoa jokaiselle! ♥


Kuvat: aL-baum, Deviantart. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti