Ilmiö nimeltä elämä

Lueskelin iltani ratoksi Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut - elämän paradoksit -nimistä teosta. Hellsten kokoaa kirjassaan oivalluksia yli kahdenkymmenen vuoden ajalta, ne ovat syntyneet hänen työskennellessään omien ja toisten ihmisten muutosprosessien kanssa. Eräässä kohdassa hän pohtii ihmisen elämänkaarta jatkuvien suurten muutosten sarjana, sekä kuoleman hyväksymistä osaksi tätä elämänkulkua. Haluan jakaa kanssanne tämän yhdenlaisen näkökulman siitä, kuinka suhtautua elämään, sen hallintaan tai "suorittamiseen". Mustalla huumorilla... Hyväksyen, uteliaasti, rohkeasti? Suorittamatta, eläen.

"Elämä on prosessi, jossa alituisesti kuollaan ja synnytään. Se on matka, jossa ollaan perillä silloin kun ollaan liikkeellä. Tietenkin perille saavutaan aina silloin tällöin, mutta vain hetkeksi lepäämään. Matka jatkuu ja teltta on taas käärittävä kokoon ja suuntauduttava uuteen tuntemattomaan. Tällaista loputonta liikkeelläoloa ja matkantekoa elämä on aivan alusta lähtien. -- Mikä valtava vastuu ihmiselle annetaankaan! Ihminen jotenkin repäistään elämästä ulos kun hänelle annetaan kyky asettaa elämä kyseenalaiseksi. Elämää ei tästä lähtien (syntymä) vain eletä vaan sitä myös tarkastellaan ilmiönä. Mikä valtava muutos, mikä valtava vastuu! Miten ihminen tästä selviää? Miten hän voi oppia samalla elämään ja samalla olemaan tästä elämisen tosiasiasta ulkopuolinen? Tässä hänelle pähkinä purtavaksi.

Hän siis lähtee elämä-nimiselle matkalle ottamaan asiasta selvää. Mutta pian hän kauhukseen alkaa aavistaa, ettei tämäkään ole hänen lopullinen määränpäänsä vaan edessä, jossain kaukana häämöttää jokin uusi hirvittävä selittämättömyys. Hän alkaa tajuta lähteneensä matkalle, jossa hänen on määrä tuhoutua! Koko matka siis tehdään vain sen takia, että saataisiin elämä tuhotuksi. Tämä tietoinen, arvokas uusi projekti on alusta asti ohjelmoitu tuhoamaan itsensä. Tämän tosiasian kanssa on elettävä ja vieläpä suhtauduttava projektiin vakavasti. Onko missään mitään järkeä, onko missään mitään mieltä, onko missään mitään turvaa?

Kun ihmisen elämää tarkastelee tällä tavoin järkyttävien muutosten sarjana, on helppo huomata, ettei elämää tosiasiassa voi hallita. Koko ajatus hallinnasta on naurettava. Jotta elämää voisi hallita, täytyy ainakin tietää, mistä ollaan tulossa ja minne täältä ollaan menossa. Kun ei siitä ole hajuakaan, ei voi olla myöskään mitään käsitystä siitä, miten tällaista kummallista projektia tulisi suunnata. Ei siis jää muuta vaihtoehtoa, kuin suostua tähän elämä-nimiseen ilmiöön, ryvettyä ja rutistua siinä aivan samoin kuin silloin alussa, kun tultiin pitkin synnytyskanavia ja oltiin kuolla jo elämän ensirutistuksessa."

Näihin ajatuksiin, näihin tunnelmiin. Sateinen Juupajoki vaikenee, mahtavinta viikon jatkoa jokaiselle. ♥

Kuva.

Herukat herkulliset

Terveisiä Juupajoelta, taas! Muutama päivä kuluu rattoisasti herukkapuskissa kyykkiessä. Olen siis jälleen luomutila Henkireiän rentouttavassa miljöössä, lupauduin herukanpoiminta-avuksi. Ja mikäpä täällä ollessa.

Herukat ovat nyt savolaisittain sanottuna hipeimmillään, tarkoittaa tässä yhteydessä kypsää ja maukasta! Suurin osa marjoista on todella suuria, ja tertut suorastaan tippuvat käsiin. Nyt alkaa siis olla viimeiset hetket poimia pakkanen täyteen vitamiinia talven varalle, mikäli tilaa vielä on! Mustaherukka on todella monikäyttöinen ja luomuviljeltynä makean maukas marja. Tänne sopii tulla poimimaan itselleen hintaan 10 euroa / 10 litran ämpäri. Suosittelen, tervetuloa! ♥

Kuva täältä, oman puhelimeni piuha jäi kotiin ja kuvat siirtämättä. 

Whenever I feel blue I start breathing again.

Suorista ryhtisi. Aseta kätesi ylävatsan päälle ja varmista, että vatsa kohoaa sisäänhengityksen aikana. Hengitä todella hitaasti sisään, pidätä hengitystä pari sekuntia, ja puhalla ilma hitaasti ulos. Voit sulkea silmäsi. Kuuntele tarkasti ympäröiviä ääniä. Toista niin monta kertaa kuin tuntuu hyvältä.

Hengitysharjoituksia ja pysähtymisiä kannattaa sisällyttää päivään mahdollisimman monta. Raikkaassa ilmassa vaikutus saattaa tehostua ja hengittäminen helpottua, mutta sisätiloissa ja stressaantuneena pysähtymiselle on eniten tarvetta. Kontrasti aiempaan, ärsykkeiden täyttämään päivään saattaa olla suuri.

Ajattele sisäänhengityksen aikana niitä asioita ja tunnelmia, joita haluat lisätä elämääsi. Uloshengityksen aikana voit kuvitella puhaltavasi ilman mukana ulos niitä ajatuksia, pelkoja tai kiputiloja, joista haluat elämässäsi eroon. Pysähdy tarkastelemaan kaikkia kehosi ja mielesi tuntemuksia. Ota jokainen tunne vastaan sitä torjumatta, hyväksyen ja rakkaudella. Tuntemusten vastaanottaminen ja huomaaminen on ensimmäinen askel niiden käsittelyyn ja hyödyntämiseen omassa elämässä. Suosittelen myös seuraavaa: Kirjoita paperille ainakin viisi asiaa, joita haluat elämässäsi lisätä. Kirjoitin itse tämän vuoden maaliskuussa seuraavasti:

Näitä lisää:

- Avoimuus
- Rohkeus
- Tietouden lisääminen
- Terveyden parantaminen
- Rutiinien rikkominen
- Kokeilut, tempaukset
- Ilo, hellyys, kauneus
- Tavoitteiden asettaminen ja toteuttaminen
- Unelmiin tarttuminen

Sitä saa mitä tilaa. Elämäni on muuttunut kuluneen puolen vuoden aikana, ja suurimmat muutokset ovat tapahtuneet juuri näiden asioiden tiimoilta.

Sometimes we are too bored to breathe. Kun tekee sitä mistä nauttii ja kiinnostuu, on hengitys luonnollisesti rauhallista ja syvää. Tämä heijastuu mielentilaan. Jos kiireen ja hälyn keskellä rauhoittuu ja kuuntelee itseään, alkaa elämän suunta muuttua niin, että löytääkin itsensä tekemästä juuri niitä asioita, joista nauttii ja kiinnostuu. Positiivinen noidankehä.

Tietoisen pysähtymisen seurauksena hengitysrytmi muuttuu vähitellen hitaammaksi, vaikkei elämässäsi muita muutoksia (vielä) olisikaan tapahtunut. Vähitellen tulet jatkuvasti tietoisemmaksi omasta itsestäsi, jonka seurauksena pystyt vaikuttamaan elämäsi suuntaan. Myös tietoisuutesi ympäröivästä maailmasta lisääntyy, kun aistien ja tuntemusten turruttamisen sijaan antaa niille tilaisuuden kasvaa ja voimistua.


































Slow down. Life is worth that.

Kuvat 
löytyvät
näistä. 

Pienen pojan elämää

Tarina alkaa kollegoitani tai muita lasten parissa puuhastelevia todennäköisimmin kiinnostavalla teemalla, mutta päätyy yleismaailmallisempaan pohdiskeluun...

Luin tänään päiväkodissa lapsille päiväuniaikaan huikeaa kirjaa: Kirsti Kivisen ja Annami Poivaaran Unipuu - hyvänyön satuja. Kirjan on kuvittanut pettämättömällä tyylillään Camilla Mickwitz. Kirjassa on lyhyitä, muutaman sivun mittaisia tarinoita, jotka on sepitetty juurikin nukkumaanmenoaikaa ajatellen. Tähän mennessä lukemissani tarinoissa on ollut todella mukavia teemoja ja kielellinen ilmaisu on mielestäni jotakuinkin kunnossa. Melko yksinkertaisella tyylillä ja lyhyillä lauseilla ilmaistuina tärkeät pointit eivät mene lapsilta ohi, ja tarinat sopivat myös pienimmille lapsille. Kieli on toki vanhahtavaa, sillä kirja on ilmestynyt vuonna 1975. Tämän kirjan kohdalla pätevät kuitenkin sanonnat "Kyllä ennen osattiin" tai "Vanha on parempi kuin pussillinen uusia".... Olen joutunut törmäämään jo niin moneen laaduttomaan lastenkirjaan lyhyellä varhaiskasvattajan taipaleellani, että arvostan toimivaa, rakkaudella rakennettua lukupakettia, kun sellaiseen törmään.






































Eläinten elämää -nimisessä tarinassa Mika-poika päätyy luontoretkellään psykedeelisesti kokemaan erilaisten eläinten elämää aina muurahaisesta kastematoon ja siiliin... Lopuksi hän muuttuu takaisin pikkupojaksi, ja tarina loppuu tähän hienoon, lasten kielellä esitettyyn oivallukseen:

"Mikaa alkoi askarruttaa, minkälainen on pienen pojan elämä ja minkälainen on ihmisen koko elämä. Mutta sitäkään ei pääse kurkistamaan kuin juuri tätä päivää. Mitä huomenna tapahtuu, on salaisuus. Pienen pojan elämä on oikeastaan aika jännittävää. Mika oli tyytyväinen siihen, että hän oli ihminen."

Lääkkeenä lähdevesi ♥

Päiväkodin seinältä.

Elo päiväkodissa on ollut mielenkiintoista ja mukavaa. Jaksan jatkuvasti innostua siitä, kuinka monella tavalla ja tasolla varhaiskasvattajan työtä voi tehdä. Heittäydytkö vai vetäydytkö? Toteutatko vai suunnitteletko vain? Yritätkö kaikkesi vai irtisanoudutko vastuusta? Toimitko itseäsi vai lasta ajatellen? Kunnioitatko vai tuomitsetko? Välitätkö positiivista vai negatiivista energiaa? Aktivoitko vai passivoitko? Oletko läsnä vai ajatuksissasi muualla?

Laatutietoisuus on etsiytynyt elämäni osa-alueille työntekoa myöten. Kuten tarinassakin muistutettiin, hetkessä eläminen on avain kaikkeen. Vain tästä hetkestä voit löytää itsesi ja alkaa kehittymään kohti haluamaasi suuntaa. Pysähdy hengittämään ja käytä kaikkia aistejasi. Keskity jokaiseen tehtävään ja nauti siitä. Opi antautumaan hetkelle ja tilanteelle. Opi tarkkailemaan ja ymmärtämään reaktioitasi ja tunnetilojasi. Jos et pidä jostakin, muuta sitä, poista se elämästäsi tai antaudu sille täysin. Jos nämä ajatukset tuntuivat sekavalta löpinältä, mutta kiinnostaa hieman, mistä nyt tuulee, niin lue Eckhart Tollen Läsnäolon voima. Se on itselläni vielä kesken, mutta on vaikuttanut jo paljon.

Lapset eivät vielä juurikaan pohdi tulevaa, perusta menneestä tai ole kiinni kellonajassa. Se tekee heille hetkeen heittäytymisestä luontaisempaa. Nyt-hetken päästäminen elämääsi ei silti tarkoita taantumista, vaan uudelleen itseensä yhteyden löytämistä.

Olen pohdiskellut tätä aihetta kovasti viime aikoina, enkä ole ehkä koskaan ollut onnellisempi.
Kauniita hetkiä jokaiselle!

Unelmia ja päiväkotihommia

Aloitin tänään osa-aikatyöt tamperelaisessa päiväkodissa. Lapsiryhmä Myyrät (♥) koostuu 3-5 -vuotiaista mukeloista, ja kanssani sorvin ääressä pyörii neljä lastenhoitajaa. Olen puolittamassa osa-aikaisella eläkkeellä olevan lastentarhanopettajan virkaa, joten kahden viikon työ-vapaa -syklillä etenevässä syksyssä jää sitten aikaa vähän muuhunkin. Parasta.

Päiväkodissa oli puitteet ja tunnelma kohdallaan, olen todella tyytyväinen valikoituani itseni tähän duuniin! Mutta mutta. Tampereen Aterian päiväkoteihin toimittama ruoka suoraan sanottuna hirvittää. Ei siinä mitään, sillä kouluissa ja päiväkodeissa tarjottava ruokahan perustuu virallisiin ravitsemussuosituksiin. Olen vain opiskellut viimeaikoina sen verran ravintoasioita sekä varhaispedagogiikkaa, että nämä aiheet meinaavat mennä nyt pahemman kerran ristiin.

Lapsille tarjotaan paljon valkaistua vehnää, perunaa, kastikkeita (natriumglutamaatilla, olettaisin), rasvatonta "maitoa", kovetettua kasviöljyä leivän päällä, valkaistua sokeria ja suolaa sekä lihaa, kasviksia ja hedelmiä jotka eivät ole luonnomukaista (myrkytöntä) kasvatusta tai viljelyä nähneetkään. Lue aiheesta alkupaloiksi vaikka Olli Postin Nutrix ja Mats-Eric Nilssonin Aitoa ruokaa.

Kauhistuttaa ajatella, miten paljon nämä asiat vaikuttavat lasten kehitykseen. Uskon vakaasti, että erilaisilla käytös- ja kehityshäiriöillä on yhteys muutaman viime vuosikymmenen aikana lisääntyneisiin myrkkymääriin ja "ihmisyhteensopimattomaan ruokaan". Neurologiset ja kognitiiviset ongelmat ovat lisääntyneet. Tuntuu, että lasten luontainen elämän palo, mielikuvitus, innostus ja yhteys luontoon alkaa heiketä. Ravinto on tässä asiassa toki vain yksi osatekijä, mutta melko tärkeä sellainen, väittäisin. Tylsällä hiekkapihalla juostaan kesälläkin kengät jalassa. Sisällä taas ei saa juosta, kun voi kaatua. Tiedän, suuret ryhmäkoot pakottavat minimoimaan tapaturmien riskit, mutta silti.

Kun minä perustan joskus oman päiväkodin, siellä tarjotaan hieman erilaista ruokaa. Ei myrkytettyä eikä pilalle prosessoitua, muuten laidasta laitaan perheiden toiveita kuunnellen. Lisäksi pyrkimys on pieniin lapsiryhmiin, suureen ikäjakaumaan, hyviin aikuisiin ja kodinomaiseen ympäristöön. Tavoitteena on olla paljon ulkona luonnossa, ja toteuttaa sisälläkin ollessa luovuutta leikkien ja taiteillen. Kun sisustetaan ja välineistetään, hyödynnetään mahdollisimman paljon käytettyä materiaalia. Vanhempien kanssa yritetään löytää jokaiselle lapselle sopivimmat kasvatuskäytännöt, ja yhteinen arvomaailma vahvistanee kasvatuskumppanuutta. En ottaisi mielelläni päiväkotiin ollenkaan alle kolmivuotiaita, mutta jokainen perhe ja lapsi on tietenkin yksilöllinen tapauksensa. Toiminta- ja taideterapiamahdollisuudet voisivat löytyä vaikkapa samasta pihapiiristä. Vielä vanhainkoti samoille nurkille, niin saataisiin aikaan monimuotoinen elämänpiiri, jossa päivähoidon tarkoituksena ei olisi vain liukuhihnamaisesti saada aika kulumaan ja tasapäistää lapsiyksilöt yhdeksi massaksi vastaanottamaan koulussa seuraavaa infoähkyä... No niin, päästiin koko koulujärjestelmän ongelmiin, mutta mulla on mielessä soluttautua ruohonjuuritasolle tässä asiassa. Toisitko lapsesi mun päiväkotiin, mikäli päivähoidolle olisi tarvetta? Itsehän en muunlaiseen ehkä edes veisi.

Kaiken voi tehdä paremmin. Laadukasta viikkoa jokaiselle. ♥

Kuvat täältä ja täältä.