27. syyskuuta 2011

Sadonkorjuuviikon karkelot päiväkodissa






































Tavaroiden kierrätyksen ja kotimaisen kausiruoan puolesta - Tällaisia arvoja välitetään perheille meidän päiväkodissa. 

Palasin useamman viikon tauon jälkeen työtukikohtaani. Ihanaa huomata, että tähän taloon ja ryhmään on aina mukava palata. Useammissa päiväkodeissa työskennellessä aukeaa näkökulmia siihen, miten eri tavoin ja eri hengessä arki voi sujua. Meidän talossa hommat pyörii. Sadonkorjuuviikon kunniaksi oli järjestetty syysmarkkinat, joissa iltapäivän aikana maisteltiin kauden tuoreita vihanneksia, juureksia ja omenoita sekä pyöritettiin pihakirpputoria. Vanhemmat saivat vaatteita ja leluja kiertoon, ja tilaisuuden vaihtaa kuulumisia hieman tavallista arkipäivää paremmin. Erään työntekijämme poika esitti sirkustemppuja, ja yhdessä useamman ryhmän kanssa jorailimme pihalla Fröbelin Palikoiden tahtiin. Kun säätila vielä helli meitä lämpimällä auringonpaisteella, oli tunnelma taattu. Tällaista touhuntäyteistä iltapäivää suosittelen lämpimästi jokaiseen päikkyyn, eikä vaadi suuria ponnisteluja järjestyäkseen!




























Vaikka Tampereen päiväkotien toimintamalleissa on törmäyskursseja omaan arvomaailmaani (ainakin ryhmäkokojen ja lapsille päivittäin tarjottavan ruoan osalta), on hienoa jälleen muistaa kuinka paljon voi henkilö-, ryhmä- ja talokohtaisesti panostaa tärkeäksi kokemiinsa asioihin. Jatkan ammattitaitoni kartuttamista julkisen sektorin kentällä vielä ainakin jonkin aikaa, mutta oman päiväkodin perustaminen siintää edelleen tulevaisuudessani.

It's the little things that make the world. Unelmaista loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti