Minä olen välittäjä, hahmon tuoja. Tuon näkymättömän näkyväksi, ajatukset kirjaimiksi. Siinä minun on hyvä olla. Nyt kirjoitan täysin avoimesti ja intuitiivisesti siitä, millaista on elää tätä päivää minun hahmossani. Tämä on minulle terapeuttista. Toivon, että sinäkin saat itsellesi jotakin.
Välillä on niitä päiviä, kun maailma on kovin sumuinen. Sekä konkreettisesti että omassa sisimmässäni. En tiedä miksi toimin, niinkuin toimin, tai miksi olen valinnut itselleni tällaisen päivän, tällaisen elämän. Hetken ajan tunnen, että minua ei arvosteta, eikä tekemälläni ole merkitystä. En halua tätä, enkä todellakaan tiedä, mitä muutakaan.
Samassa tajuan, ettei tällä ole merkitystä. Muistan, että minun on itse arvostettava sitä mitä teen, mitä olen. Jos joku muukin kokee samoin, se on hienoa, muttei välttämätöntä. Jos lähtökohtani on ulkoa päin tuleva kiitos, tulen jossakin vaiheessa aina törmäämään seinään. Luultavasti pian.
Välillä on niitä päiviä, kun tuntuu siltä, kuin ajaisin jatkuvasti vastaantulevien kaistalla. Sekä konkreettisesti että omassa sisimmässä. Tulee tehtyä typeriä käännöksiä. Mikään ei suju eikä solju helposti. On niitä päiviä, kun rappukäytävän valo sammuu juuri silloin, kun olen työntämässä avainta lukkoon. En näe, mihin avaimella sohin, ja sekin tuntuu maailmankaikkeuden minulle henkilökohtaisesti osoittamalta piikiltä. Onko vika minussa, miksi olen niin herkkä?
Vika ei ole minussa, ei vastaantulijoissa eikä maailmankaikkeudessa. Kaikki on tasapainossa, vain asenne ja näkökulma muuttuu. Vetovoiman laki toimii ja yrittää opettaa. Aina se ei tunnu lempeältä, vaikka olenkin kai päässyt verrattain vähällä. Jos vastustan vallitsevia olosuhteita, ne vastustavat minua. Joka paikka on täynnä peilejä, vaikken haluaisi sitä aina myöntääkään.
Tulen kotiin, hengitän syvään ja sytytän kynttilöitä. Muistan, miten kaikki on hyvin ja omissa käsissäni. Tai pikemminkin ajatuksissani. Mietin, mihin elämä on minua kuljettamassa. Mitä minun kuuluisi tehdä, minne mennä? Päättelen, että voin valita vain tämän hetken.
Haluan kirjoittaa! Kirjoitanko päiväkirjaan, Facebookiin vai tänne blogiin? Haluan jakaa ajatuksiani ja kirjoittaa pitkästi. Blogi on hieno asia. Tämä ehtikin jo lähes kuolla pystyyn, kun kirjoitettavaa ei ollut. Jatkan tästä eteenpäin kirjoittaen ajatuksia, jotka suorastaan vaativat tulla ilmaistuiksi.
Tätä kirjoittaessani olen vahva, teen sitä mitä minun kuuluukin. Tunnen olevani kotona, enkä edes tiedä miksi.
Sanat ovat monitulkintaisia ja itseasiassa melko huono kommunikaation väline. Ehkä juuri tämä haaste kiehtoo minua kirjoittamisessa. Sanat antavat meille mahdollisuuden ymmärtää toisiamme silloinkin, kun emme ole lähekkäin. Ne voivat auttaa, hoitaa, opettaa tai satuttaa. Ne ovat voimakkaita, vaikka eivät todellisuudessa ole mitään... Paitsi tietenkin energiaa. Ei enempää eikä vähempää.
Sanat ovat energiaa, kuten kaikki muukin. Minun energiani tätä kirjoittaessani, sinun energiasi sinun reaktiossasi.
Kiitos, että olet mukana tarinassamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti